Tech N9Ne (Usa), la 17.11.

Hinta: 20 €
Ajankohdat:
Tämä tapahtuma on jo mennyt

Katso tulevia tapahtumia Stadissa.fi -etusivulta.

Tapahtumasta:

Liput ovelta 22 €, mikäli jäljellä.

Keikan jälkeen Tavastialla Lauantaidisko klo 23.30 alkaen. Keikkalippu oikeuttaa jäämään diskoon. Diskoon myydään myös lippuja (6 €) ovella mikäli tilaa on.

www.therealtechn9ne.com

Yhdysvaltalainen hiphop-artisti Tech N9ne saapuu pitkän odotuksen päätteeksi ensimmäiselle keikalleen Suomeen. 90-luvun alusta lähtien musiikkia tehnyt underground-räppäri esiintyy Tavastialla lauantaina 17. marraskuuta.

Tech N9ne, oikealta nimeltään Aaron Dontez Yates, aloitti musiikin parissa työskentelyn jo 1990-taitteessa, mutta saavutti suurempaa huomiota käynnistettyään soolouransa vuoden 1999 debyyttilevyllään "The Calm Before the Storm". Valtavirtaa karttava artisti on sittemmin julkaissut uusia pitkäsoittoja lähes vuosittain, ja miehen albumeita on myyty maailmanlaajuisesti lähes kaksi miljoonaa kappaletta.

Tech N9ne tunnetaan nimensä mukaisesti poikkeuksellisen teknisenä ja nopeana räppääjänä. Mies on vuosien saatossa tehnyt yhteistyötä kymmenien artistien kanssa Snoop Doggista Lil Wayneen ja Devin the Dudesta B.o.B:hen.

— Mainos —
— Sisältö jatkuu —

Viimeisimmän levytyksensä "Klusterfuk"-ep:n viime helmikuussa julkaisseen Tech N9nen menestyneimpiä albumeita ovat lähes 300.000 kappaletta myynyt "Absolute Power" (2002) sekä viime vuonna ilmestynyt pitkäsoitto "All 6s and 7s", joka nousi Yhdysvaltojen myyntilistalla peräti neljänneksi.

Lähes tauottomasta kiertämisestä tunnettu Tech N9ne teki alkuvuodesta historiaa soittamalla 99 päivässä 90 keikan "Hostile Takeover 2012" -jenkkirundin. Muusikon uransa ohella artisti tunnetaan myös Strange Music -levymerkin pyörittäjänä ja näyttelijänä.

Tapahtumapaikka / Venue

Urho Kekkosen katu 4-6
00100 HELSINKI

Kopioi tapahtuman linkki / Copy event link

Lähetä juttuvinkki tai anna palautetta sivustosta ✍️

Tilaa tapahtumavinkit sähköpostiisi

Jaa tapahtuma valitsemassasi palvelussa / share this event on:

(Translate page)

Urho Kekkosen katu 4-6
00100 HELSINKI

Vinkkaa tai anna palautetta

Kerro kokemuksesi paikasta. Mistä pidit tai mikä on erityisesti mainitsemisen arvoista? *

(maks. 500 merkkiä)
(yhteystietoja ei julkaista, vain valinnainen nimimerkki)

Kuvavarmennus

Varmista laskutoimituksella, ettet ole robotti. / Make sure you are not a robot

captcha
Jos kuva on liian epäselvä tai päivitit puuttuvan tiedon, lataa uusi lasku klikkaamalla tästä (lomakkeen tiedot eivät katoa) Load new calculation by clicking here

* Pakollinen kenttä

Kiitos ehdotuksestasi! Stadissa.fi julkaisee sopivat ehdotukset sivulle.

Tarvitseeko paikan kuvaus mielestäsi muokkausta tai lisäystä? Kirjoita muokkaus-ehdotuksesi allaolevaan kenttään.

(maks. 1000 merkkiä)
(yhteystietoja ei julkaista)

Kuvavarmennus

Varmista laskutoimituksella, ettet ole robotti. / Make sure you are not a robot

captcha
Jos kuva on liian epäselvä tai päivitit puuttuvan tiedon, lataa uusi lasku klikkaamalla tästä (lomakkeen tiedot eivät katoa) Load new calculation by clicking here

* Pakollinen kenttä

Kiitos ehdotuksestasi! Stadissa.fi julkaisee sopivat ehdotukset sivulle.

Ehdota kuvaa tähän paikkaan. Huomioithan, että sinulla tulee olla oikeudet kuvaan ja sen julkaisemiseen.

(maks. 20 kuvaa ja 500 kilotavua)