The Flower Kings (Swe), Kebu, pe 2.11.
Ovella peritään 2,5 euron eteispalvelumaksu.
Anniskelualue (K-18).
Ruotsalaisen progressiivisen rockin huippuyhtye The Flower Kings tekee neljän vuoden tauon jälkeen paluun Helsinkiin osana kesäkuussa alkanutta euroopankiertuettaan. Edellisen kerran yhtye on esiintynyt Helsingissä 24.1.2009, silloinkin Nosturissa.
Yhtye on myös julkaissut uuden albumin nimeltä Banks of Eden, jolla soittavat yhtyeen klassiseen kokoonpanoon kuuluvat Roine Stolt (kitara ja laulu), Hasse Fröberg (kitara ja laulu),Thomas Bodin (kosketinsoittimet), Jonas Reingold (basso ja laulu) sekä uusi jäsen, saksalainen Felix Lehmann (rummut).
Levy äänitettiin tammikuussa 2012 livenä studiossa ja sen äänityksessä käytettiin paljon 60- ja 70-lukujen laitteistoa. "Pyrimme saamaan aikaan Queenin, Genesiksen, Led Zeppelinin ja Deep Purplen levyiltä tutun vanhan kunnon lämpimän vinyylisoundin", kommentoi Roine Stolt.
Levy on teema-albumi, joka käsittelee hengen ja aineen välistä taistelua, addiktiivisen kulutushysterian maailmaa ja toisaalta sielunrauhaa ja lepoa tarjoavan paikan ja ajan etsintää. Albumin aloittava avainteos Numbers esittelee bändin uusia, entistä kulmikkaampia ja kovempia puolia. Tämän ja muiden levyn uusien kappaleiden lisäksi keikalla kuullaan vanhoja yleisösuosikkeja kuten The Truth Will set You Free, Stardust We Are, Last Minute On Earth ja What If God Is Alone.
The Flower Kings tuli tunnetuksi osana 90-luvun alun uutta progeskeneä, johon kuuluivat myös yhtyeet Porcupine Tree, Spock's Beard ja Dream Theater.
Tapahtumapaikka / Venue
Lähetä juttuvinkki tai anna palautetta sivustosta ✍️
Tilaa tapahtumavinkit sähköpostiisi
Jaa tapahtuma valitsemassasi palvelussa / share this event on:
Katso myös nämä 🔥
Katso myös nämä 🔥
Stadissa.fi tarjoaa vinkkejä vapaa-aikaan vuoden ympäri.
Voit vinkata mukaan
tapahtuman
tai antaa
juttuvinkin
Helsingin seudulta.
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
katso ilmaspäivät
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
katso ilmaspäivät
Lue lisää
Lue lisää















