Boyd Rice (Usa), Sink, ti 6.11.

Hinta: 15 €
Ajankohdat:
Tämä tapahtuma on jo mennyt

Katso tulevia tapahtumia Stadissa.fi -etusivulta.

Tapahtumasta:

www.boydrice.com

www.facebook.com/sinkprocess

POST-PUNKIN JA KOKEELLISEN MUSIIKIN KULTTINIMI BOYD RICE SAAPUU HELSINKIIN

Muusikkona, kuvataiteilijana, elokuvantekijänä, näyttelijänä, kirjailijana ja provokaattorina tunnettu post-punkin ja industrialin kulttinimi Boyd Rice / NON konsertoi Helsingissä tiistaina 6. marraskuuta.

1970-luvun puolivälissä erilaisilla äänikokeiluilla muusikon uransa aloittanut Boyd Rice oli merkittävässä roolissa post-punkin ja industrial-musiikin ensimmäisen aallon nousussa. Pitkän uransa aikana yhdysvaltalaisartistia on verrattu esimerkiksi yhteistyökumppaneihinsa Current 93:een ja Death in Juneen, mutta miehen massiivisesta katalogista löytyy myös esimerkiksi purkkapoppia, folkia ja kokeellista musiikkia.

— Mainos —
— Sisältö jatkuu —

Rice on musiikin lisäksi ehtinyt urallaan paljon muutakin. Mies on aktiivinen The Partridge Family Temple -lahkon jäsen, promotoinut Tiki-kulttuuria avaamalla Tiki Boyd´s -baarin kotikaupunkiinsa Denveriin sekä kirjoittanut lukuisia kirjoja ja artikkeleja muun muassa "toimintakykyisen alkoholistin" elämäntapaa promotoivaan Modern Drunkard Magazineen. Mies näytteli myös pääosan Richard Wolstencroftin "Pearls Before Swine" -elokuvassa (2006) ja oli perustamassa UNPOP ART -taideliikettä.

Ristiriitaisena ja provosoivana vastakulttuuripersoonana tunnettu Boyd Rice on taiteilijan uransa ohella aiheuttanut pahennusta esimerkiksi flirttailullaan satanismin parissa. Sekä Saatanan kirkon perustaja Anton LaVey että Charles Manson olivat Ricen ystäviä 1980-luvulla.

Ensimmäisen pitkäsoittonsa "The Black Albumin" jo vuonna 1977 NON-taiteilijanimellä julkaissut Boyd Rice katkaisee tänä syksynä 10 vuoden levytystaukonsa, kun artistilta ilmestyy lokakuun 22. päivä uutuusalbumi "Back To Mono". Boyd Rice / NON -nimellä Mute Recordsin (Nick Cave, Einstürzende Neubauten, Depeche Mode) kautta julkaistavan ajankohtaisen levyn on sanottu olevan paluu Boyd Ricen noise-juurille. Albumin on tuottanut Cold Cave -yhtyeen Wesley Eisold.

Tapahtumapaikka / Venue

Hämeentie 13
00500 HELSINKI

Kopioi tapahtuman linkki / Copy event link

Lähetä juttuvinkki tai anna palautetta sivustosta ✍️

Tilaa tapahtumavinkit sähköpostiisi

Jaa tapahtuma valitsemassasi palvelussa / share this event on:

(Translate page)

Hämeentie 13
00500 HELSINKI

Vinkkaa tai anna palautetta

Kerro kokemuksesi paikasta. Mistä pidit tai mikä on erityisesti mainitsemisen arvoista? *

(maks. 500 merkkiä)
(yhteystietoja ei julkaista, vain valinnainen nimimerkki)

Kuvavarmennus

Varmista laskutoimituksella, ettet ole robotti. / Make sure you are not a robot

captcha
Jos kuva on liian epäselvä tai päivitit puuttuvan tiedon, lataa uusi lasku klikkaamalla tästä (lomakkeen tiedot eivät katoa) Load new calculation by clicking here

* Pakollinen kenttä

Kiitos ehdotuksestasi! Stadissa.fi julkaisee sopivat ehdotukset sivulle.

Tarvitseeko paikan kuvaus mielestäsi muokkausta tai lisäystä? Kirjoita muokkaus-ehdotuksesi allaolevaan kenttään.

(maks. 1000 merkkiä)
(yhteystietoja ei julkaista)

Kuvavarmennus

Varmista laskutoimituksella, ettet ole robotti. / Make sure you are not a robot

captcha
Jos kuva on liian epäselvä tai päivitit puuttuvan tiedon, lataa uusi lasku klikkaamalla tästä (lomakkeen tiedot eivät katoa) Load new calculation by clicking here

* Pakollinen kenttä

Kiitos ehdotuksestasi! Stadissa.fi julkaisee sopivat ehdotukset sivulle.

Ehdota kuvaa tähän paikkaan. Huomioithan, että sinulla tulee olla oikeudet kuvaan ja sen julkaisemiseen.

(maks. 20 kuvaa ja 500 kilotavua)