Haravoinnin hurmaa Kaivopuistossa - Kaivarin haravointitalkoot
Lokakuun viimeisenä sunnuntaina pääsee haravointitalkoisiin yhdessä muiden reippaiden kanssa sunnuntaina 27.10.2019 klo 11–15. Koko perheen tapahtuma yhdistää huvin ja hyödyn yhteisöllisessä hengessä.
Tarjolla on myös lämmintä juotavaa ja pikku purtavaa työn lomassa nautittavaksi.
Talkooväelle on jaossa haravoita ja muita työvälineitä joka lähtöön. Kaupungin rakentamispalveluliikelaitos Stara toimittaa ne paikalle.
Tule paikalle perheesi kanssa, kokoa kaveriporukka tai tule yksin ja tutustu uusiin ihmisiin.
Tervetuloa!
Lehdet kuljetetaan kaupungin omille multatarhoille kompostoitaviksi. Syntyvä humus sekoitetaan kivennäismaahan ja näin saadaan kasveille sopivaa multaa kaupungin istutuksiin. Kaikki kiertää.
Puiden hurmaava syysväritys johtuu siitä, että puut aistivat valon määrän vähenemisen. Ne vetävät lehtivihreän ja ravinteet sisäänsä odottamaan seuraavaa kevättä. Vihreän alta paljastuvat ruskan hienot värit. Kylmät yöt vahvistavat ruskaa. Syksy on koko vuoden värikkäintä aikaa.
Vuonna 1835 perustettu Kaivopuisto on kaikkien helsinkiläisten rakastama, 16 hehtaarin puistoalue.
Lisätiedot: puistokummit@hel.fi
Tapahtumapaikka / Venue
Tilaa tapahtumavinkit sähköpostiisi
Jaa valitsemassasi palvelussa:
Stadissa.fi tarjoaa vinkkejä vapaa-aikaan vuoden ympäri.
Voit vinkata mukaan tapahtuman tai uutisen Helsingin seudulta.
![]() |
Kaupunkilaisten ideoihin jaetaan jälleen 10 miljoonaa euroa |
![]() |
Pitbull sai lisäkonsertin Helsinkiin I'm Back -kiertueelleen |
![]() |
Tämä taianomainen valoteos ihastuttaa Kallion kirkossa |
![]() |
Yleisölle avattu 112-vuotiaan laivan sauna antaa pehmeät löylyt |
![]() |
Tämän leipomo-kahvilan karjalanpiirakoilla on EU-sertifikaatti |
![]() |
Konepajan näyttämö toi kiinnostavia toimijoita Vallilaan |
![]() |
Suosittu esitys tekee joukkuevoimistelun kääntöpuolia näkyväksi |
![]() |
Uusi slovariklubi vie 80- ja 90-lukujen diskotunnelmaan |
![]() |
Yrjönkadun uimahalli avautui pitkän odotuksen jälkeen |
![]() |
Tämä lavarunous-ilta on tiettävästi ainoa laatuaan koko maailmassa |
![]() |
Gallträsk on pieni talviparatiisi Kauniaisissa |
![]() |
Tällainen on paljon kehuttu pastaravintola Eerikinkadulla |
![]() |
Näyttävä lautailutapahtuma valloittaa Senaatintorin Alpit |
![]() |
Heurekan kympin torstai-illoissa sukelletaan tieteen maailmaan |
![]() |
Ilmaispäivinä maksutta moniin kulttuurikohteisiin ja museoihin |
![]() |
Alkoholittomien laatujuomien ensimmäinen myymälä Helsinkiin |
![]() |
Kaivopuiston uudistettu Mannerheim-museo kerää suosiota |
![]() |
Jennin taideteokset ihastuttavat somessa ja myyvät ympäri maailmaa |
![]() |
Tämä ikoninen blues-rock -yhtye saapuu kesäkuussa Suomeen |
![]() |
Stalinin vainojen tuhansien suomalaisten tarina näyttämölle |
![]() |
Suomalaisten juustomaku juontaa Sveitsistä, kertoo kauppias |
![]() |
Tämä julkisivu-illuusio vetää yleisöä Amos Rexin uuteen näyttelyyn |
![]() |
70- ja 80-lukujen Steissi herää henkiin valokuvissa |
![]() |
Maestroja ja untuvikkoja - katso stand-up klubit ja keikat |
![]() |
Kiasmassa tutustutaan nykytaiteeseen maksutta erikoispäivinä |
![]() |
Tämä näyttely sukeltaa ruokalähettien työhön ja olosuhteisiin |
![]() |
Matka tähän suosittuun pizzaravintolaan on vaivan arvoinen |
![]() |
Juha leipoo kaupungin parhaiksi kehutut korvapuustit 35 vuoden kokemuksella |
![]() |
Uudistettu Kaisaniemenpuisto kerää kiitosta ja kehuja |
![]() |
Punavuorelainen olutravintola vähentää hävikkiä tuoppi kerrallaan |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä rakastetusta kaupasta löytyy makeaa joka makuun |





























































