Don Johnson Big Band, la 15.12.

Hinta: 16 €
Ajankohdat:
Tämä tapahtuma on jo mennyt

Katso tulevia tapahtumia Stadissa.fi -etusivulta.

Tapahtumasta:

Liput ovelta 18 €, mikäli jäljellä.

Keikan jälkeen Tavastialla Lauantaidisko klo 23.30 alkaen. Keikkalippu oikeuttaa jäämään diskoon. Diskoon myydään myös lippuja (6 €) ovella mikäli tilaa on.

2012.donjohnsonbigband.com

DON JOHNSON BIG BAND PERINTEISELLE JOULUKEIKALLE TAVASTIALLE

Suomen monipuolisin hip hop -rytmikollektiivi ja ehtymätön livetykki Don Johnson Big Band käväisi syyskuussa Tavastialla "Fiesta"-albuminsa julkaisukeikalla ja palaa joulukuussa lavalle perinteiselle joulukeikalleen. Ylistäviä arvoita saanut "Fiesta" on yhtyeen viiden studioalbumi.

Platina- ja kultalevyillä sekä Emma-palkinnoilla kuorrutettu bändi nousi julkisuuteen vuonna 2000 julkaistulla omakustanteella "Support de Microphones", joka kasvoi parissa vuodessa kulttiklassikoksi ja Suomen myydyimmäksi omakustanteeksi. 2003 julkaistun Breaking Daylight -albumin ensimmäinen single One MC, One Delay takasi lopullisen läpimurron. Viimeisin Records Are Forever -pitkäsoitto julkaistiin vuonna 2009. Yhtyeen keulakuva Tommy Lindgren on viime aikoina tykitellyt myös GG Caravanin solistina.

— Mainos —
— Sisältö jatkuu —

Tapahtumapaikka / Venue

Urho Kekkosen katu 4-6
00100 HELSINKI

Kopioi tapahtuman linkki / Copy event link

Lähetä juttuvinkki tai anna palautetta sivustosta ✍️

Tilaa tapahtumavinkit sähköpostiisi

Jaa tapahtuma valitsemassasi palvelussa / share this event on:

(Translate page)

Urho Kekkosen katu 4-6
00100 HELSINKI

Vinkkaa tai anna palautetta

Kerro kokemuksesi paikasta. Mistä pidit tai mikä on erityisesti mainitsemisen arvoista? *

(maks. 500 merkkiä)
(yhteystietoja ei julkaista, vain valinnainen nimimerkki)

Kuvavarmennus

Varmista laskutoimituksella, ettet ole robotti. / Make sure you are not a robot

captcha
Jos kuva on liian epäselvä tai päivitit puuttuvan tiedon, lataa uusi lasku klikkaamalla tästä (lomakkeen tiedot eivät katoa) Load new calculation by clicking here

* Pakollinen kenttä

Kiitos ehdotuksestasi! Stadissa.fi julkaisee sopivat ehdotukset sivulle.

Tarvitseeko paikan kuvaus mielestäsi muokkausta tai lisäystä? Kirjoita muokkaus-ehdotuksesi allaolevaan kenttään.

(maks. 1000 merkkiä)
(yhteystietoja ei julkaista)

Kuvavarmennus

Varmista laskutoimituksella, ettet ole robotti. / Make sure you are not a robot

captcha
Jos kuva on liian epäselvä tai päivitit puuttuvan tiedon, lataa uusi lasku klikkaamalla tästä (lomakkeen tiedot eivät katoa) Load new calculation by clicking here

* Pakollinen kenttä

Kiitos ehdotuksestasi! Stadissa.fi julkaisee sopivat ehdotukset sivulle.

Ehdota kuvaa tähän paikkaan. Huomioithan, että sinulla tulee olla oikeudet kuvaan ja sen julkaisemiseen.

(maks. 20 kuvaa ja 500 kilotavua)