Kuusumun Profeetta

Hinta: 13.00 €
Ajankohdat:
Tämä tapahtuma on jo mennyt

Katso tulevia tapahtumia Stadissa.fi -etusivulta.

Tapahtumasta:

Kuusumun Profeetta on palannut muutaman vuoden levytystauoltaan ja julkaissut pitkään odotetun kuudennen studioalbuminsa, joka kantaa nimeä "Huutoja hiljaisesta huoneesta". Yli kymmenvuotisen taipaleensa aikana progea, taiderockia ja folkia yhdistelevä porilaisbändi on mm. Circlen keulakuvana tunnetun Mika Rätön johdolla kasvanut asteittain yhdeksi valovoimaisimmista kotimaisista rockyhtyeistä. Kuusumun Profeetan konsertti järjestetään lauantaina 10.11. Korjaamon Vaunusalissa. Kyseessä on myös yhtyeen ainut loppuvuoden keikka Helsingissä. Illan muut esiintyjät ovat hyvän nousun aloittanut Lazards ja ensimmäisen soololevynsä julkaissut Janne Westerlund.

Circlestä, Pharaoh Overlordista ja Plain Ridesta tutun Janne Westerlundin ensimmäinen sooloalbumi, "Oran", on saanut poikkeuksetta hienon vastaanoton. Westerlundin pelkistetyssä, tummanpuhuvassa folkissa soi alakulo, menetetty rakkaus ja Judee Sillin muisto.

Alkuilta käynnistyy hieman rokkaavammin helsinkiläistrio Lazardsin tahtiin, jossa primitiivinen garagerokki sulautuu usvaisempaan shoegaze-henkiseen haahuiluun.

— Mainos —
— Sisältö jatkuu —

Ikäraja 18v.

Illan soittoajat löytyvät Korjaamon sivuilta, www.korjaamo.fi

Lipunmyynti alkaa 25.9.2012

Tapahtumapaikka / Venue

Töölönkatu 51 B
00250 HELSINKI

Kopioi tapahtuman linkki / Copy event link

Lähetä juttuvinkki tai anna palautetta sivustosta ✍️

Tilaa tapahtumavinkit sähköpostiisi

Jaa tapahtuma valitsemassasi palvelussa / share this event on:

(Translate page)

Töölönkatu 51 B
00250 HELSINKI

Vinkkaa tai anna palautetta

Kerro kokemuksesi paikasta. Mistä pidit tai mikä on erityisesti mainitsemisen arvoista? *

(maks. 500 merkkiä)
(yhteystietoja ei julkaista, vain valinnainen nimimerkki)

Kuvavarmennus

Varmista laskutoimituksella, ettet ole robotti. / Make sure you are not a robot

captcha
Jos kuva on liian epäselvä tai päivitit puuttuvan tiedon, lataa uusi lasku klikkaamalla tästä (lomakkeen tiedot eivät katoa) Load new calculation by clicking here

* Pakollinen kenttä

Kiitos ehdotuksestasi! Stadissa.fi julkaisee sopivat ehdotukset sivulle.

Tarvitseeko paikan kuvaus mielestäsi muokkausta tai lisäystä? Kirjoita muokkaus-ehdotuksesi allaolevaan kenttään.

(maks. 1000 merkkiä)
(yhteystietoja ei julkaista)

Kuvavarmennus

Varmista laskutoimituksella, ettet ole robotti. / Make sure you are not a robot

captcha
Jos kuva on liian epäselvä tai päivitit puuttuvan tiedon, lataa uusi lasku klikkaamalla tästä (lomakkeen tiedot eivät katoa) Load new calculation by clicking here

* Pakollinen kenttä

Kiitos ehdotuksestasi! Stadissa.fi julkaisee sopivat ehdotukset sivulle.

Ehdota kuvaa tähän paikkaan. Huomioithan, että sinulla tulee olla oikeudet kuvaan ja sen julkaisemiseen.

(maks. 20 kuvaa ja 500 kilotavua)