Tanssin Gaala 2012
ALEKSANTERIN TEATTERI
Finnish Dance Organization ry on suomalainen disco-, street- ja showtanssin yhdistys, jolla on rekisterissään yli 3000 jäsentä. Tanssin lajien kirjo tavoittaa kaikenikäiset liikkujat lapsista ja nuorista aina aikuisiin ja ikääntyviin harrastajiin. FDO:n alaisia lajeja harrastetaan laajasti huvin ja liikunnan vuoksi, mutta Suomen tanssijat ovat myös useasti yltäneet maailman korkeimmalle huipulle tanssin kansainvälisissä kilpailuissa. Finnish Dance Organization, joka perustettiin alun perin nimellä Suomen disco- ja showtanssiyhdistys, on levittänyt tanssin sanomaa nyt jo yli 20 vuoden ajan.
FDO järjestää sunnuntaina 4.11. klo 18.00 alkaen Tanssin Gaalan Aleksanterin Teatterissa. Tanssin Gaala on tanssijoiden ja koreografien kunniaksi järjestettävä tilaisuus ja yhdistyksen toimintavuoden huipentuma. Tanssin Gaalassa vuoden sykähdyttävimpien disco-, street-, ja performing arts -tanssijoiden esityksistä, sekä jännitetään, ketkä palkitaan tänä vuonna yhdistyksen stipendein. Stipendien lisäksi gaalassa julkistetaan Dance Award -palkintojen saajat. Palkinnoilla kunnioitetaan tanssin saralla ansioituneita taiteilijoita ja yhdistyksen toimintaa merkittävästi edistäneitä henkilöitä.
Tapahtumanumero R-kioskilla: 103270
Tapahtumapaikka / Venue
Lähetä juttuvinkki tai anna palautetta sivustosta ✍️
Tilaa tapahtumavinkit sähköpostiisi
Jaa tapahtuma valitsemassasi palvelussa / share this event on:
Katso myös nämä 🔥
Katso myös nämä 🔥
Stadissa.fi tarjoaa vinkkejä vapaa-aikaan vuoden ympäri.
Voit vinkata mukaan
tapahtuman
tai antaa
juttuvinkin
Helsingin seudulta.
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
katso ilmaspäivät
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
katso ilmaspäivät
Lue lisää
Lue lisää















