Emma Salokoski Ensemble, pe 14.12.
Showtime 23:00
www.texicalli.net/emmasalokoski
Emma-palkittu, Nelosen Kuorosodastakin tuttu Emma Salokoski on monipuolinen laulaja, joka on työskennellyt laaja-alaisesti musiikin saralla ja levyttänyt niin jazzia kuin lastenlauluja. Tällä hetkellä hän kuitenkin keskittyy täysillä Emma Salokoski Ensembleen.
Yhtyeen kolmas albumi Valoa pimeään sisältää akustista ja ilmavaa popmusiikkia. Levylle on ikuistettu niin taianomaisia hetkiä, uljaan eeppisiä tunnelmia kuin intiimejä tuokiokuvauksia.
Emma on sanoittanut suuren osan uuden levynsä kappaleista ja kaikki laulut heijastavat hänen sielunmaisemaansa. Tekstit kertovat tarinoita rakkaudesta, haparoinnista, itsensä etsimisestä, intohimorikoksesta, lohdusta, janosta ja kaipauksesta.
Valoa pimeään -albumin on tuottanut Emma Salokoski Ensemblessä soittava arvostettu Tuomo Prättälä. Kappaleita levylle ovat Emman lisäksi kirjoittaneet muun muassa The Rasmuksesta tuttu Eero Heinonen, Tuomo Prättälä, Knipi sekä Louhivuoren perheestä Olavi, Kalevi ja Eva.
Tapahtumapaikka / Venue
Lähetä juttuvinkki tai anna palautetta sivustosta ✍️
Tilaa tapahtumavinkit sähköpostiisi
Jaa tapahtuma valitsemassasi palvelussa / share this event on:
Katso myös nämä 🔥
Katso myös nämä 🔥
Stadissa.fi tarjoaa vinkkejä vapaa-aikaan vuoden ympäri.
Voit vinkata mukaan
tapahtuman
tai antaa
juttuvinkin
Helsingin seudulta.
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
katso ilmaspäivät
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
katso ilmaspäivät
Lue lisää
Lue lisää















