Fennesz (At), ke 6.2.

Hinta: 22 €
Ajankohdat:
Tämä tapahtuma on jo mennyt

Katso tulevia tapahtumia Stadissa.fi -etusivulta.

Tapahtumasta:

www.fennesz.com

Modernin kokeellisen elektronisen musiikin suunnannäyttäjiin lukeutuva itävaltalainen Christian Fennesz konsertoi Helsingissä Kuudennella Linjalla keskiviikkona 2. helmikuuta. Elektro-akustista ja ambient-vaikutteista musiikkia esittävä artisti tunnetaan kitaroita ja elektronisia instrumentteja poikkeuksellisella tavalla yhdistelevänä säveltäjänä. 

Jo 90-luvun alussa Wienin tekno-skenessä vaikuttanut ja aiemmin myös kokeellista musiikkia esittäneessä Maiche-yhtyeessä soittanut Christian Fennesz on viimeiset 17 vuotta keskittynyt soolouraansa, jonka aikana mies on julkaissut suuren määrän analogisia ja digitaalisia tekniikoita hyödyntävää monikerroksista musiikkia. Fenneszin "Endless Summer" -albumia (2001) pidetään edelleen yhtenä edellisen vuosikymmenen keskeisistä elektronisen musiikin julkaisuista. Artistin viimeisin julkaisu on Edgar Honetschlägerin "AUN: The Beginning and the End of All Things" -elokuvan tänä vuonna ilmestynyt soundtrack. 

Oman tuotantonsa ohella Fennesz tunnetaan myös monista yhteistyöprojekteistaan esimerkiksi Mike Pattonin, Sparklehorsen, Sonic Youth -artisti Jim O'Rourken ja Pan Sonic -muusikko Mika Vainion kanssa. Lisäksi Fennesz on remiksannut esimerkiksi Nine Inch Nailsin ja Oneohtrix Point Neverin tuotantoa.

— Mainos —
— Sisältö jatkuu —

Tapahtumapaikka / Venue

Hämeentie 13
00500 HELSINKI

Kopioi tapahtuman linkki / Copy event link

Lähetä juttuvinkki tai anna palautetta sivustosta ✍️

Tilaa tapahtumavinkit sähköpostiisi

Jaa tapahtuma valitsemassasi palvelussa / share this event on:

(Translate page)

Hämeentie 13
00500 HELSINKI

Vinkkaa tai anna palautetta

Kerro kokemuksesi paikasta. Mistä pidit tai mikä on erityisesti mainitsemisen arvoista? *

(maks. 500 merkkiä)
(yhteystietoja ei julkaista, vain valinnainen nimimerkki)

Kuvavarmennus

Varmista laskutoimituksella, ettet ole robotti. / Make sure you are not a robot

captcha
Jos kuva on liian epäselvä tai päivitit puuttuvan tiedon, lataa uusi lasku klikkaamalla tästä (lomakkeen tiedot eivät katoa) Load new calculation by clicking here

* Pakollinen kenttä

Kiitos ehdotuksestasi! Stadissa.fi julkaisee sopivat ehdotukset sivulle.

Tarvitseeko paikan kuvaus mielestäsi muokkausta tai lisäystä? Kirjoita muokkaus-ehdotuksesi allaolevaan kenttään.

(maks. 1000 merkkiä)
(yhteystietoja ei julkaista)

Kuvavarmennus

Varmista laskutoimituksella, ettet ole robotti. / Make sure you are not a robot

captcha
Jos kuva on liian epäselvä tai päivitit puuttuvan tiedon, lataa uusi lasku klikkaamalla tästä (lomakkeen tiedot eivät katoa) Load new calculation by clicking here

* Pakollinen kenttä

Kiitos ehdotuksestasi! Stadissa.fi julkaisee sopivat ehdotukset sivulle.

Ehdota kuvaa tähän paikkaan. Huomioithan, että sinulla tulee olla oikeudet kuvaan ja sen julkaisemiseen.

(maks. 20 kuvaa ja 500 kilotavua)