Novellikadun avajaiset

Hinta: vapaa pääsy
Ajankohdat:
Tämä tapahtuma on jo mennyt

Katso tulevia tapahtumia Stadissa.fi -etusivulta.

Tapahtumasta:

Fredrikinkadun alkupää muuttuu joulukuussa Novellikaduksi


Nuoren Voiman Liiton 13–19-vuotiaat sanataideryhmäläiset ovat kirjoittaneet lyhyitä minuuttinovelleja, jotka ilahduttavat ohikulkijoita Fredrikinkadun liikkeiden ikkunoissa alkaen Viiskulmasta Uudenmaankadun risteykseen. Nuorten Novellikatu on osa valtakunnallista Novelli palaa! -teemavuotta, joka tähtää siihen, että novelli näkyy ja kuuluu omana itsenään ja löytää tiensä lukijan luo.


– Idea Novellikadusta syntyi halusta saada nuorten työt esille lähiympäristössä, kertoo koordinaattori Janette Hannukainen Nuoren Voiman Liitosta.


Sanataideryhmä kokoontuu viikoittain Fredrikinkadun toimipisteessä. Novellit ovatkin lähestulkoon tilaustöitä.


– Nuoret tutustuivat liikkeisiin etukäteen ja poimivat teksteihinsä ideoita, vaikutteita ja havaintoja muun muassa näyteikkunoista, kertoo ryhmän ohjaaja, sanataideopettaja Outi-Maria Takkinen.


Tuloksena syntyi yhtä aikaa herkkää, hauskaa ja syvällistä lyhytproosaa, josta ei absurdeja käänteitä puutu.


Novellikadun on tarkoitus laajeta tulevana vuonna myös Helsingin ulkopuolelle.


– Näyttelyn myötä haastamme sanataideryhmät ympäri Suomen pystyttämään Novellikadun omalle paikkakunnalleen, Takkinen kannustaa.


Novellikadun avajaiset järjestetään Fredrikintorilla tiistaina 4.joulukuuta kello 17.15, jolloin tekstien tekijät ovat paikalla. Näyttely on esillä joulukuun loppuun saakka. Novellikadulla nähdään yhteensä yhdeksän tekstiä viideltä kirjoittajalta.


Nuoren Voiman Liiton sanataideryhmä on suunnattu kirjoittamisesta tai lukemisesta kiinnostuneille nuorille, jotka haluavat jakaa ajatuksia ja tekstejä ikäistensä kanssa, kehittää omaa kirjallista ilmaisuaan ja saada asiantuntevaa palautetta teksteistään.


Minuuttinovelli on novelli, jonka voi lukea muutamassa minuutissa. Sen on alun perin kehittänyt unkarilainen István Örkény.


NOVELLIKATU 4.–31.12.2012


Fredrikinkadun näyteikkunoissa Viiskulmasta Uudenmaankadulle


Nuoren Voiman Liiton sanataideryhmä


Digelius Music, Laivurinrinne 2


Lauri Linna: Saippuakuplia


Garageland, Fredrikinkatu 19


Mahamed Abdi Ahmed: Vaateliikkeen tarina


Ravintola Tori, Punavuorenkatu 2


Lauri Linna: Hyväntekeväisyyttä


Pukupalvelu Festar Oy, Fredrikinkatu 23


Julia Kavanto: Alastomia lauseita


Horse & Hound, Fredrikinkatu 20


Lauri Linna: Kotiinpaluu


Life Art, Fredrikinkatu 20


Nelli Oksanen : Hän katseli maailmaa hopeisen kehyksen takaa


Compact Video, Fredrikinkatu 31


Mahamed Abdi Ahmed: Unelmien Perintö


Aino Shop, Fredrikinkatu 33


Aaro Saksala: Nukensärkijät


Varis Alhorinne: Mustekaloille



— Mainos —
— Sisältö jatkuu —

Tapahtumapaikka / Venue

Punavuorenkatu 2
00120 Helsinki


Kopioi tapahtuman linkki / Copy event link

Lähetä juttuvinkki tai anna palautetta sivustosta ✍️

Tilaa tapahtumavinkit sähköpostiisi


Jaa tapahtuma valitsemassasi palvelussa / share this event on:




(Translate page)




Punavuorenkatu 2
00120 Helsinki








Vinkkaa tai anna palautetta

Kerro kokemuksesi paikasta. Mistä pidit tai mikä on erityisesti mainitsemisen arvoista? *

(maks. 500 merkkiä)
(yhteystietoja ei julkaista, vain valinnainen nimimerkki)

Kuvavarmennus

Varmista laskutoimituksella, ettet ole robotti. / Make sure you are not a robot

captcha
Jos kuva on liian epäselvä tai päivitit puuttuvan tiedon, lataa uusi lasku klikkaamalla tästä (lomakkeen tiedot eivät katoa) Load new calculation by clicking here

* Pakollinen kenttä

Kiitos ehdotuksestasi! Stadissa.fi julkaisee sopivat ehdotukset sivulle.

Tarvitseeko paikan kuvaus mielestäsi muokkausta tai lisäystä? Kirjoita muokkaus-ehdotuksesi allaolevaan kenttään.

(maks. 1000 merkkiä)
(yhteystietoja ei julkaista)

Kuvavarmennus

Varmista laskutoimituksella, ettet ole robotti. / Make sure you are not a robot

captcha
Jos kuva on liian epäselvä tai päivitit puuttuvan tiedon, lataa uusi lasku klikkaamalla tästä (lomakkeen tiedot eivät katoa) Load new calculation by clicking here

* Pakollinen kenttä

Kiitos ehdotuksestasi! Stadissa.fi julkaisee sopivat ehdotukset sivulle.

Ehdota kuvaa tähän paikkaan. Huomioithan, että sinulla tulee olla oikeudet kuvaan ja sen julkaisemiseen.

(maks. 20 kuvaa ja 500 kilotavua)

Kuvavarmennus

Varmista laskutoimituksella, ettet ole robotti. / Make sure you are not a robot

captcha
Jos kuva on liian epäselvä tai päivitit puuttuvan tiedon, lataa uusi lasku klikkaamalla tästä (lomakkeen tiedot eivät katoa) Load new calculation by clicking here

* Pakollinen kenttä

Kiitos ehdotuksestasi! Stadissa.fi julkaisee sopivat ehdotukset sivulle.