The Real Group-Christmas Concert
THE REAL GROUP VALLOITTAA JOULUKONSERTISSA FINLANDIA-TALOSSA
Jo lähes kolme vuosikymmentä yleisöjä ihastuttanut ja maailman johtaviin vokaaliyhtyeisiin lukeutuva ruotsalainen The Real Group saapuu konsertoimaan Helsinkiin jouluisissa tunnelmissa. A capella -laulun uranuurtajayhtyeen taidokasta äänenkäyttöä päästään ihailemaan Finlandia-talossa sunnuntaina 16. joulukuuta. Konsertin lipunmyynti käynnistyy maanantaina 17. syyskuuta Lippupalvelussa.
The Real Groupin upeasti soiva a capella -laulu yhdistelee tyylillisesti niin jazzia, popia kuin ruotsalaista kansanmusiikkiakin. Ammattitaitoinen ulosanti yhdistettynä perfektionismiin, lahjakkuuteen ja persoonallisuuteen on singonnut yhtyeen maailmanmaineeseen. Vuonna 1984 perustettu The Real Group on tehnyt uransa aikana lukuisia suosittuja albumeja, dvd-julkaisuja ja tv-ohjelmia, kiertänyt esiintymässä konserteissa ja muissa tilaisuuksissa ympäri maailmaa, pitänyt workshopeja ja seminaareja laulua opiskeleville sekä tehnyt yhteistyötä mm. Barbara Hendricksin, Lisa Nilssonin, Titiyon, Lill Lindforsin ja Peter Jöbackin kanssa.
The Real Groupin muodostavat tätä nykyä Emma Nilsdotter, Katarina Henryson, Anders Edenroth, Morten Vinther, Anders Jalkéus ja Kerstin Ryhed Lundin. Helsingin-konsertissa tullaan kuulemaan niin vuodenaikaan sopivia joululauluja, kuin muitakin The Real Groupin laadukkaaseen ohjelmistoon kuuluvia kappaleita.
KONSERTTI:
The Real Group (SWE)
Su 16.12.2012 klo 15.00 Finlandia-talo, Helsinki
LIPUT:
Myyntiin ma 17.9.2012 klo 9
59 / 49 / 44 € + mahd. toimituskulut Lippupalvelun myyntipisteistä, puhelinpalvelusta 0600 10 800 (1,96€/min+pvm) sekä netistä http://www.lippupalvelu.fi
Järjestäjä: Live Nation Finland Oy
http://www.livenation.fi
Tapahtumapaikka / Venue
Lähetä juttuvinkki tai anna palautetta sivustosta ✍️
Tilaa tapahtumavinkit sähköpostiisi
Jaa tapahtuma valitsemassasi palvelussa / share this event on:















