Uudenvuoden Wieniläiskonsertti
PERINTEISET UUDENVUODEN WIENILÄISKONSERTIT TUOVAT VALOA TALVEEN TAAS TAMMIKUUSSA
Vuosittain Wienistä televisioitavan uudenvuodenkonsertin upeaa ohjelmistoa ja viehättävää tunnelmaa päästään kokemaan jälleen tammikuussa, kun Schönbrunnin linnan filharmonikoiden parhaimmisto solisteineen esittäytyy Suomessa. Tällä kertaa orkesteri tekee Suomessa uransa laajimman kiertueen ja loisteliaaseen tunnelmaan päästään virittäytymään peräti seitsemässä kaupungissa: Maarianhaminassa, Turussa, Helsingissä, Tampereella, Lahdessa, Kuopiossa ja Oulussa. Konserttien liput tulevat myyntiin maanantaina 24. syyskuuta.
Wieniläiskonserttien klassinen ohjelmisto on tuttu Wienin filharmonikkojen uudenvuoden konsertista, joka televisioidaan useisiin maihin. Konserteista on näin muodostunut jo kansainvälinen, perinteikäs instituutio, jonka ainutlaatuinen tunnelma välittyy kotisohville saakka. Schönbrunnin linnanorkesterin parhaista muusikoista koostuva kiertuekokoonpano on ihastuttanut yleisöjä Itävallan lisäksi mm. Ruotsissa, Tanskassa, Japanissa, Italiassa, Hollannissa, Saksassa, Espanjassa ja Kiinassa. Suomessa uudenvuoden wieniläiskonsertit ovat viihdyttäneet yleisöjä jo kuutena vuonna ja konsertit ovat olleet aina lähestulkoon loppuunmyytyjä.
Orkesterilla on ollut jo vuosia kunnia tehdä yhteistyötä operetin ja oopperan lupaavimpien nimien kanssa. Talven konserteissa baritoniäänenä kuullaan jo viime tammikuussa suomalaisyleisöt hurmannutta wieniläistä Michael Havlicekia. Maarianhaminassa ja Turussa sopraanona nähdään Julia Koci ja lopuissa Suomen-konserteissa Mara Mastalir, jotka molemmat lukeutuvat Wienin laulajattarien parhaimmistoon.
Schönbrunnin linnan filharmonikkojen nuoria huippusoittajia johtaa tällä kertaa Suomessa kaksi ihailtua kapellimestaria. Maarianhaminan ja Turun konserteissa orkesteria johtaa Mika Eichenholz, ja Helsingissä, Tampereella, Lahdessa, Kuopiossa ja Oulussa tahtipuikkoa heiluttaa Guido Mancusi.
KONSERTIT:
To 10.1.2013 klo 19.30 Maarianhamina, Alandica
Pe 11.1.2013 klo 19.30 Turku, Logomo
La 12.1.2013 klo 15 ja klo 19.30 Helsinki, Musiikkitalo
Su 13.1.2013 klo 15 Tampere, Tampere-talo
Ma 14.1.2013 klo 19 Lahti, Sibeliustalo
Ti 15.1.2013 klo 19 Kuopio, Musiikkitalo
Ke 16.1.2013 klo 19.30 Oulu, Madetoja-Sali
LIPUT:
Myyntiin ma 24.9.2012 klo 9
Maarianhamina: 79 / 69 euroa + mahd. toimituskulut Alandican lipputoimistosta ja netistä http://www.alandica.ax
Turku: 59 / 54 euroa + mahd. toimituskulut Lippupisteen myyntipisteistä, puhelinpalvelusta 0600 900 900 (1,97 e/min) + pvm) ja http://www.lippu.fi
Helsinki: 69 / 59 / 54 euroa + mahd. toimituskulut Lippupalvelun myyntipisteistä, puhelinpalvelusta 0600-10-800 (1,96 euroa/min + pvm) ja 0600-10-020 (6,79 euroa/puhelu + pvm) ja netistä http://www.lippupalvelu.fi
Tampere: 59 / 54 euroa + mahd. toimituskulut Lippupisteestä ja Tampere-talon Lipputoimistosta, puh. 0600 94500 (1,40 €/min + pvm)
Lahti: 59 / 54 euroa + mahd. toimituskulut Lippupalvelusta
Kuopio: 59 / 54 euroa + mahd. toimituskulut Lippupisteestä
Oulu: 59 / 54 euroa + mahd. toimituskulut Lippupalvelusta
Järjestäjä: Live Nation Oy
http://www.livenation.fi
Tapahtumapaikka / Venue
Tilaa tapahtumavinkit sähköpostiisi
Jaa valitsemassasi palvelussa:
Stadissa.fi tarjoaa vinkkejä vapaa-aikaan vuoden ympäri.
Voit vinkata mukaan tapahtuman tai uutisen Helsingin seudulta.
![]() |
Yli 600 parannusideaa kaupunkiin - äänestä suosikkisi toteutukseen |
![]() |
Pitbull sai lisäkonsertin Helsinkiin I'm Back -kiertueelleen |
![]() |
Tämä taianomainen valoteos ihastuttaa Kallion kirkossa |
![]() |
Yleisölle avattu 112-vuotiaan laivan sauna antaa pehmeät löylyt |
![]() |
Tämän leipomo-kahvilan karjalanpiirakoilla on EU-sertifikaatti |
![]() |
Konepajan näyttämö toi kiinnostavia toimijoita Vallilaan |
![]() |
Suosittu esitys tekee joukkuevoimistelun kääntöpuolia näkyväksi |
![]() |
Uusi slovariklubi vie 80- ja 90-lukujen diskotunnelmaan |
![]() |
Yrjönkadun uimahalli avautui pitkän odotuksen jälkeen |
![]() |
Tämä lavarunous-ilta on tiettävästi ainoa laatuaan koko maailmassa |
![]() |
Gallträsk on pieni talviparatiisi Kauniaisissa |
![]() |
Tällainen on paljon kehuttu pastaravintola Eerikinkadulla |
![]() |
Näyttävä lautailutapahtuma valloittaa Senaatintorin Alpit |
![]() |
Heurekan kympin torstai-illoissa sukelletaan tieteen maailmaan |
![]() |
Ilmaispäivinä maksutta moniin kulttuurikohteisiin ja museoihin |
![]() |
Alkoholittomien laatujuomien ensimmäinen myymälä Helsinkiin |
![]() |
Kaivopuiston uudistettu Mannerheim-museo kerää suosiota |
![]() |
Jennin taideteokset ihastuttavat somessa ja myyvät ympäri maailmaa |
![]() |
Tämä ikoninen blues-rock -yhtye saapuu kesäkuussa Suomeen |
![]() |
Stalinin vainojen tuhansien suomalaisten tarina näyttämölle |
![]() |
Suomalaisten juustomaku juontaa Sveitsistä, kertoo kauppias |
![]() |
Tämä julkisivu-illuusio vetää yleisöä Amos Rexin uuteen näyttelyyn |
![]() |
70- ja 80-lukujen Steissi herää henkiin valokuvissa |
![]() |
Maestroja ja untuvikkoja - katso stand-up klubit ja keikat |
![]() |
Kiasmassa tutustutaan nykytaiteeseen maksutta erikoispäivinä |
![]() |
Tämä näyttely sukeltaa ruokalähettien työhön ja olosuhteisiin |
![]() |
Matka tähän suosittuun pizzaravintolaan on vaivan arvoinen |
![]() |
Juha leipoo kaupungin parhaiksi kehutut korvapuustit 35 vuoden kokemuksella |
![]() |
Uudistettu Kaisaniemenpuisto kerää kiitosta ja kehuja |
![]() |
Punavuorelainen olutravintola vähentää hävikkiä tuoppi kerrallaan |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä rakastetusta kaupasta löytyy makeaa joka makuun |






































