Cough (Us), Witch Mountain (Us), Tombstoned, la 13.4.
Liput ovelta 20 €
Illan soittoajat löytyvät Korjaamon sivuilta, www.korjaamo.fi
Alennukseen oikeuttava Korjaamolainen-kortti tarkistetaan tapahtuman ovella. Korjaamolaiseksi voit liittyä Tiketin Helsingin Urho Kekkosen kadun toimipisteessä tai Korjaamon nettisivuilla osoitteessa www.korjaamo.fi.
TÖÖLÖN JATKOT joka perjantai ja lauantai klo 24-03 vintillä, vapaa pääsy!
www.facebook.com/tombstonedhelsinki
Amerikkalaiset Cough ja Witch Mountain saapuvat huhtikuussa ensimäistä kertaa Suomeen. Perinteistä doomia ja pirullisen kuuloista sludgea arkaaniseen varhaismetalliin yhdistelevä Cough on pikku hiljaa hivuttautunut yhdeksi genren ykkösnimistä. Yhtyeen viimeisin albumi, vuonna 2010 julkaistu Ritual Abuse, on loistava osoitus siitä mihin yhtye pystyy: viiden biisin levy massiivista ja ahdistavaa psykedeelistä doomia on taannut yhtyeelle paikan alan miesten ykkösdivisionassa ja pitänyt sen tien päällä lähestulkoon kolme vuotta putkeen.
Yhdysvaltojen länsirannikolta kotoisin oleva Witch Mountain on kulkenut urallaan kiertuekumppaniaankin pidemmän matkan. Vuonna 1997 perustettu perinteistä doom metallia soittava yhtye sai varsinaisesti vauhtia uralleen vasta vuonna 2009, jolloin nykyinen laulajatar Uta Plotkin liittyi bändiin. Vuonna 2011 ilmestyneet South of Salem -albumin painava doom metal sai Profound Lore levy-yhtiön kiinnostumaan yhtyeestä ja viime vuonna ilmestynyt levy Cauldrion of the Wild nosti hetkessä Witch Mountainin alan musiikkimedian ja metalliyleisön tietoisuuteen. Muiden muassa Electric Wizardin Jus Obornin, Pitchfork-nettisivuston sekä Spin-lehden ylistämä yhtye on tuoreimman levynsä tiimoilta kiertänyt aktiivisesti kotimaassaan ja nyt on ensimmäisen Euroopan kiertueen vuoro.
Kiertueen järjestävät yhteistyössä Blow Up That Gramophone sekä Imperiumi.net -verkkomedia.
Tapahtumapaikka / Venue
Lähetä juttuvinkki tai anna palautetta sivustosta ✍️
Tilaa tapahtumavinkit sähköpostiisi
Jaa tapahtuma valitsemassasi palvelussa / share this event on:















