Tuning Car Show Official After Party: Stella Mwangi (Nor), Dj Kid Lo + Guests, la 30.3.
VIP-lippu sisältää:
- Oma baari
- Oma tupakointikoppi
- Oma WC-tila
- Pientä naposteltavaa
- VIP-passi ja kaulanauha
Vuonna 2011 Norjaa Euroviisuissa edustanut ja saman vuonna myös Lahden Summer Up -festivaalilla esiintynyt Stella Mwangi esiintyy ensimmäistä kertaa Helsingin The Circuksessa lauantaina 30. maaliskuuta. Koko illan tapahtumassa juhlitaan myös Tuning Car Show:n virallisia jatkobileitä ja lavalla nähdään myös kotimaisia DJ-nimiä, sekä mahdollisia yllätysvierailijoita.
Vuonna 1986 Kenian Nairobissa syntynyt Stella Mwangi aka. STL on tällä hetkellä naisräppäreiden lipunkantaja Skandinaviassa ja hänen englanninkielisissä riimeissään voi kuulla inspiraatiota aina Lauryn Hillistä tämän päivän huippuräppäreihin Nicki Minajiin ja Azealia Banksiin. Stella muutti Norjaan perheensä kanssa ollessaan 5-vuotias ja aloitti rap uransa 11-vuotiaana. Stellan perhe herätti paljon huomiota 90-luvun alussa omalla asuinalueellaan Norjassa, sillä pienessä kylässä afrikkalainen perhe oli tuolloin vielä uusi ja ihmeellinen asia. Rap musiikista tuli Stellalle kantava voima ja se antoi hänelle itseluottamusta ja musiikki toimi hänelle myös siltana kenialaisen ja norjalaisen kulttuurin välillä.
Norjan edustaminen Euroviisuissa vuonna 2011 olikin huikea saavutus Afrikassa syntyneelle Stellalle.
Stella on tehnyt yhteistyötä mm. ruotsalaisen r&b laulaja Mohombin, sekä englantilaisen räppärin Wretch 32:n kanssa. Stellan Haba Haba - euroviisusingle meni odotetusti Norjan singlelistan kärkeen vuonna 2011 ja hänen musiikkiaan on kuultu myös mm. Save The Last Dance 2 -elokuvan soundtrackilla, sekä CSI: NY ja Scrubs -sarjoissa USA:ssa.
Tapahtumapaikka / Venue
Lähetä juttuvinkki tai anna palautetta sivustosta ✍️
Tilaa tapahtumavinkit sähköpostiisi
Jaa tapahtuma valitsemassasi palvelussa / share this event on:















