Seminaarinmäen Mieslaulajat, la 13.4.

Hinta: 22 €
Ajankohdat:
Tämä tapahtuma on jo mennyt

Katso tulevia tapahtumia Stadissa.fi -etusivulta.

Tapahtumasta:

Liput ovelta 25 €, mikäli jäljellä.

Showtime 21.00

Keikan jälkeen Tavastialla Lauantaidisko klo 23.30 alkaen. Keikkalippu oikeuttaa jäämään diskoon. Diskoon myydään myös lippuja (6 €) ovella mikäli tilaa on.

www.semmarit.fi

Jyväskyläläinen mieskuoromusiikin uudisraivaaja Seminaarinmäen Mieslaulajat julkaisee pitkän tauon jälkeen uuden studioalbumin 20. maaliskuuta. Tulevan ”Picchu Macho” –albumin myötä Semmarit lähtee myös mittavalle, valtakunnalliselle levynjulkaisukiertueelle joka tuo yhtyeen Tavastia-klubille 13. huhtikuuta. Ryhmän edellinen, pelkästään ennen julkaisematonta materiaalia sisältävä studioalbumi ”Laulut ja Tarinat” ilmestyi vuonna 2007.

Seminaarinmäen Mieslaulajien kuoronjohtaja Reima Viitala luonnehtii uutta ”Picchu Macho” –levyä näin: ”Uusi albumimme on kokonaisuutena tunnelmaltaan ehkä aavistuksen tummasävyisempi kuin aiemmat levymme. Olemme pyrkineet ylittämään itsemme ja murtamaan turhia, itse luotuja musiikillisia rajoitteita ja mielestäni myös onnistuneet siinä. Loppupeleissä semmaritoiminnan keskeisimpiä pointteja onkin, että me voimme oikeastaan tehdä musiikillisesti ihan mitä meitä itseämme huvittaa!”

Yhtye kertoo, että tulevan kiertueen keikkojen ohjelmisto tulee tarjoamaan monipuolisen ja audiovisuaalisen shown, jossa katsojaa viedään rohkein liikkein tunnetiloista toiseen, unohtamatta yllätyksiä, vauhtia ja vaarallisia tilanteita.

— Mainos —
— Sisältö jatkuu —

Tapahtumapaikka / Venue

Urho Kekkosen katu 4-6
00100 HELSINKI

Kopioi tapahtuman linkki / Copy event link

Lähetä juttuvinkki tai anna palautetta sivustosta ✍️

Tilaa tapahtumavinkit sähköpostiisi

Jaa tapahtuma valitsemassasi palvelussa / share this event on:

(Translate page)

Urho Kekkosen katu 4-6
00100 HELSINKI

Vinkkaa tai anna palautetta

Kerro kokemuksesi paikasta. Mistä pidit tai mikä on erityisesti mainitsemisen arvoista? *

(maks. 500 merkkiä)
(yhteystietoja ei julkaista, vain valinnainen nimimerkki)

Kuvavarmennus

Varmista laskutoimituksella, ettet ole robotti. / Make sure you are not a robot

captcha
Jos kuva on liian epäselvä tai päivitit puuttuvan tiedon, lataa uusi lasku klikkaamalla tästä (lomakkeen tiedot eivät katoa) Load new calculation by clicking here

* Pakollinen kenttä

Kiitos ehdotuksestasi! Stadissa.fi julkaisee sopivat ehdotukset sivulle.

Tarvitseeko paikan kuvaus mielestäsi muokkausta tai lisäystä? Kirjoita muokkaus-ehdotuksesi allaolevaan kenttään.

(maks. 1000 merkkiä)
(yhteystietoja ei julkaista)

Kuvavarmennus

Varmista laskutoimituksella, ettet ole robotti. / Make sure you are not a robot

captcha
Jos kuva on liian epäselvä tai päivitit puuttuvan tiedon, lataa uusi lasku klikkaamalla tästä (lomakkeen tiedot eivät katoa) Load new calculation by clicking here

* Pakollinen kenttä

Kiitos ehdotuksestasi! Stadissa.fi julkaisee sopivat ehdotukset sivulle.

Ehdota kuvaa tähän paikkaan. Huomioithan, että sinulla tulee olla oikeudet kuvaan ja sen julkaisemiseen.

(maks. 20 kuvaa ja 500 kilotavua)