Lucinda Williams

Hinta: 47.50 EUR / 72.50 EUR
Ajankohdat:
Tämä tapahtuma on jo mennyt

Katso tulevia tapahtumia Stadissa.fi -etusivulta.

Tapahtumasta:

GRAMMY-PALKITTU COUNTRYTÄHTI LUCINDA WILLIAMS SUOMEEN

Arvostettu laulaja-lauluntekijä Lucinda Williams saapuu vihdoin keväällä Suomeen. Americana-, country-, rock- ja roots-musiikin arvostetuimpiin sanansaattajiin lukeutuva Lucinda Williams nähdään Finlandia-talolla, Helsingissä, tiistaina 28. toukokuuta. Odotetun konsertin lipunmyynti käynnistyy maanantaina 4. helmikuuta Lippupalvelussa.


Lucinda Williams lukeutuu ehdottomasti americanan ja folkrockin kärkikaartiin. Pitkän ja hyvin arvostetun uran tehnyt artisti on tunnettu voimakkaasta sekä raa’an sielukkaasta tulkinnastaan. 60-vuotispäiviään viime viikolla juhlistanut tähti on pokannut kolme Grammy-palkintoa, ollut lukuisia kertoja Grammy-ehdokkaana ja oman tuotantonsa lisäksi tehnyt vierailuja lukuisten muiden artistien albumeille. Pitkän uran varrelle mahtuu yhteistyökuvioita mm. Iggy Popin, Bob Dylanin, Elton Johnin, Ringo Starrin, Roy Orbisonin sekä Willie Nelsonin kanssa. Williamsin sielukasta tulkintaa kuullaan myös Michael Monroen ”Sensory Overdrive” -albumin ”Gone Baby Gone” -kappaleella.

— Mainos —
— Sisältö jatkuu —


Vuodesta 1978 asti omaleimaista musiikkiaan tehnyt Lucinda Williams seikkailee leikkisästi rootsrockin, americanan, perinteisen folkin ja countryn sekä rockin välimaastossa. Williams nauttii suurta arvostusta riippumatta siitä, minkä musiikkigenren parissa hän milloinkin työskentelee. Hän on kerännyt kiitoksia niin kriitikoilta kuin muilta muusikoiltakin folkrockin viemisestä täysin uudelle, sydänverta vuodattavalle tasolle. Naispuoliseksi Bob Dylaniksikin tituleerattu Lucinda Williams teki laajemman kansainvälisen läpimurtonsa kuitenkin vasta vuoden 2001 ”Essence” -albumillaan, joka sisälsi teemoja surullisuudesta, uskosta ja lihallisesta rakkaudesta. Williamsin tuorein julkaisu on vuonna 2011 julkaistu ”Blessed”, joka on jälleen kerännyt valtavan hyvät arviot.

KONSERTTI:
Lucinda Williams (USA)
Tiistai 28.5.2013 klo 19.30 Finlandia-talo, Helsinki

LIPUT:
Myyntiin ma 4.2.2013 klo 9
Toimituskuluineen alkaen 72,50 / 57,50 / 47,50 euroa Lippupalvelun myyntipisteissä, puhelinpalvelussa 0600-10-800 (1,96 €/min + pvm) ja netissä http://www.lippupalvelu.fi

Järjestäjä: Live Nation Finland Oy


Tapahtumapaikka / Venue

Mannerheimintie 13
00100 Helsinki


Kopioi tapahtuman linkki / Copy event link

Lähetä juttuvinkki tai anna palautetta sivustosta ✍️

Tilaa tapahtumavinkit sähköpostiisi


Jaa tapahtuma valitsemassasi palvelussa / share this event on:




(Translate page)




Mannerheimintie 13
00100 Helsinki








Vinkkaa tai anna palautetta

Kerro kokemuksesi paikasta. Mistä pidit tai mikä on erityisesti mainitsemisen arvoista? *

(maks. 500 merkkiä)
(yhteystietoja ei julkaista, vain valinnainen nimimerkki)

Kuvavarmennus

Varmista laskutoimituksella, ettet ole robotti. / Make sure you are not a robot

captcha
Jos kuva on liian epäselvä tai päivitit puuttuvan tiedon, lataa uusi lasku klikkaamalla tästä (lomakkeen tiedot eivät katoa) Load new calculation by clicking here

* Pakollinen kenttä

Kiitos ehdotuksestasi! Stadissa.fi julkaisee sopivat ehdotukset sivulle.

Tarvitseeko paikan kuvaus mielestäsi muokkausta tai lisäystä? Kirjoita muokkaus-ehdotuksesi allaolevaan kenttään.

(maks. 1000 merkkiä)
(yhteystietoja ei julkaista)

Kuvavarmennus

Varmista laskutoimituksella, ettet ole robotti. / Make sure you are not a robot

captcha
Jos kuva on liian epäselvä tai päivitit puuttuvan tiedon, lataa uusi lasku klikkaamalla tästä (lomakkeen tiedot eivät katoa) Load new calculation by clicking here

* Pakollinen kenttä

Kiitos ehdotuksestasi! Stadissa.fi julkaisee sopivat ehdotukset sivulle.

Ehdota kuvaa tähän paikkaan. Huomioithan, että sinulla tulee olla oikeudet kuvaan ja sen julkaisemiseen.

(maks. 20 kuvaa ja 500 kilotavua)

Kuvavarmennus

Varmista laskutoimituksella, ettet ole robotti. / Make sure you are not a robot

captcha
Jos kuva on liian epäselvä tai päivitit puuttuvan tiedon, lataa uusi lasku klikkaamalla tästä (lomakkeen tiedot eivät katoa) Load new calculation by clicking here

* Pakollinen kenttä

Kiitos ehdotuksestasi! Stadissa.fi julkaisee sopivat ehdotukset sivulle.