Tuomo X Umo

Hinta: 20.50 EUR / 62.50 EUR
Ajankohdat:
Tämä tapahtuma on jo mennyt

Katso tulevia tapahtumia Stadissa.fi -etusivulta.

Tapahtumasta:

Tuomo x UMO
UMO sol. Tuomo Prättälä
Kapellimestarina Antti Rissanen

Uuden suomalaisen soulin ykkösnimi Tuomo yhdistää keväällä 2013 voimansa UMOn kanssa. Pääkaupunkiseudulla huhtikuussa kiertävä Tuomo x UMO -konsertti kertoo keskenään kaksi oman alansa huippua, soul-artisti Tuomon ja Suomen parhaan big bandin UMOn. Kohtaaminen tuleekin olemaan enemmän kuin osiensa summa, kun Tuomon sielukkaat sävellykset saavat aivan uudenlaisen ilmeen 17-henkisen jazzorkesterin käsittelyssä. Konsertissa kuullaan ainutlaatuisia sovituksia uusista ja ennen kuulemattomista kappaleista, tutuista suosikeista sekä muutamista Tuomon valitsemista soul-klassikoista.

Tuomo, koko nimeltään Tuomo Prättälä, on helsinkiläinen soul-laulaja, jazzpianisti, biisintekijä, tuottaja ja multi-instrumentalisti. Hän tuli ensimmäisen kerran musiikkiyleisön tietoisuuteen 2000-luvun alussa palkitun jazzyhtyeen Ilmiliekki Quartetin sekä viileällä nu-soulilla tyylitelleen Quintessencen riveistä. Tuomon ensimmäisen soololevy My Thing (2007) sai osakseen kriitikoiden suitsutusta ja myi kultalevyn arvoisesti. Sitä seuranneet Reaches Out For You (2009) ja My Own Private Sunday (2010) ovat laajentaneet tyylillistä palettia myös soulin ulkopuolelle ja kivunneet kumpikin ilmestyessään Suomen virallisen listan kymmenen kärkeen. Paraikaa Tuomolla on työn alla neljäs sooloalbumi.

— Mainos —
— Sisältö jatkuu —


Kesto n. 90 min, ei väliaikaa

Tuotanto UMO-säätiö
http://www.umo.fi

Dinner & Show lippu edellyttää pöytävarauksen tekemistä Ravintola Katsomosta viimeistään kahta arkipäivää ennen esitystä.
Pöytävarauksen voit tehdä netissä http://www.royalravintolat.com tai suoraan Ravintola Katsomoon puh. 09-6128 5350

Dinner & Show = Ruokailu ennen esitystä (klo 17-18.30) + Esitys klo 19
Show & Dinner = Konsertti klo 19 + Ruokailu esityksen jälkeen (n. klo 21-24)

MENU:
Kuohkeaa kukkakaalikeittoa ja siianmätitoast
Glaseerattua ankankoipea ja calvadoskastiketta
Punaherukka-valkosuklaamoussea

Ravintola Katsomo puh. 09-6128 5350
Savoy-teatterin yhteydessä sijaitseva uniikki Ravintola Katsomo tarjoaa upeat puitteet pienelle hengähdyshetkelle keskellä arjen kiireitä. Ravintola Katsomo on yksi Helsingin monipuolisimmista ravintolakokonaisuuksista. Sisäänkäynti Ravintola Katsomoon on Kasarmikadulta Savoy-teatterin pääovista.


Tapahtumapaikka / Venue

Kasarmikatu 46-48
00130 Helsinki


Kopioi tapahtuman linkki / Copy event link

Lähetä juttuvinkki tai anna palautetta sivustosta ✍️

Tilaa tapahtumavinkit sähköpostiisi


Jaa tapahtuma valitsemassasi palvelussa / share this event on:




(Translate page)




Kasarmikatu 46-48
00130 Helsinki








Vinkkaa tai anna palautetta

Kerro kokemuksesi paikasta. Mistä pidit tai mikä on erityisesti mainitsemisen arvoista? *

(maks. 500 merkkiä)
(yhteystietoja ei julkaista, vain valinnainen nimimerkki)

Kuvavarmennus

Varmista laskutoimituksella, ettet ole robotti. / Make sure you are not a robot

captcha
Jos kuva on liian epäselvä tai päivitit puuttuvan tiedon, lataa uusi lasku klikkaamalla tästä (lomakkeen tiedot eivät katoa) Load new calculation by clicking here

* Pakollinen kenttä

Kiitos ehdotuksestasi! Stadissa.fi julkaisee sopivat ehdotukset sivulle.

Tarvitseeko paikan kuvaus mielestäsi muokkausta tai lisäystä? Kirjoita muokkaus-ehdotuksesi allaolevaan kenttään.

(maks. 1000 merkkiä)
(yhteystietoja ei julkaista)

Kuvavarmennus

Varmista laskutoimituksella, ettet ole robotti. / Make sure you are not a robot

captcha
Jos kuva on liian epäselvä tai päivitit puuttuvan tiedon, lataa uusi lasku klikkaamalla tästä (lomakkeen tiedot eivät katoa) Load new calculation by clicking here

* Pakollinen kenttä

Kiitos ehdotuksestasi! Stadissa.fi julkaisee sopivat ehdotukset sivulle.

Ehdota kuvaa tähän paikkaan. Huomioithan, että sinulla tulee olla oikeudet kuvaan ja sen julkaisemiseen.

(maks. 20 kuvaa ja 500 kilotavua)

Kuvavarmennus

Varmista laskutoimituksella, ettet ole robotti. / Make sure you are not a robot

captcha
Jos kuva on liian epäselvä tai päivitit puuttuvan tiedon, lataa uusi lasku klikkaamalla tästä (lomakkeen tiedot eivät katoa) Load new calculation by clicking here

* Pakollinen kenttä

Kiitos ehdotuksestasi! Stadissa.fi julkaisee sopivat ehdotukset sivulle.