Merihistorian päivät 2013
Hinta: 25/90€
Ajankohdat:
Tapahtumasta:
MERIHISTORIAN PÄIVÄT 2013
Pinnalla ja pohjassa – Laiva kulttuuriperintönä
Merihistorian päivät on vuodesta 2001 järjestetty kansainvälinen seminaari merenkulun menneisyydestä ja kulttuuriperinnöstä. Tänä vuonna Helsingissä järjestettävien Merihistorian päivien teemana on laiva kulttuuriperintönä. Esitelmät käsittelevät niin kulkukuntoisia perinnelaivoja kuin merenpohjassa olevaa kulttuuriperintöä, hylkyjä.
Lauantain aiheena ovat perinnelaivat, joista esitelmöivät Museoviraston erikoistutkija Hannu Matikka ja perinnelaivojen inventointihanketta koordinoinut Petri Sipilä. Esitelmien jälkeen keskustellaan perinnelaivojen ylläpidosta ja päivän päätteeksi kuullaan suomalaislaivoilla harjoitetusta kansainvälisestä risteilyliikenteestä.
Sunnuntaina kuullaan tuoreimpia päivityksiä ruotsalaisen sota-alus Marsin, sekä kotivesien Vrouw Marian ja St. Mikaelin tutkimuksista. Lisäksi Fred Hocker Tukholman Wasa –museosta kertoo, miten neitsytmatkallaan uponneen sotalaivan hylky muuttui maailmanluokan sensaatioksi saatuaan uuden elämän pinnan yläpuolella. Sallamaria Tikkanen kertoo Suomen ainoasta sukelluspuistosta, jonka viereen Helsingin kaupunki suunnittelee läjitysaluetta.
Seminaarin yhteydessä järjestetään perjantaina tutkijatapaaminen, jossa alan tutkijat ja harrastajat keskustelevat aiheistaan.
Seminaarin teema liittyy ajankohtaiseen keskusteluun museo- ja perinnelaivojen merkityksestä osana kansallista kulttuuriperintöämme. Valtiollisen tuen jatkuva hiipuminen alkaa jo uhata tämän merellisen kulttuuriperinteen tutkimista ja säilyttämistä tulville sukupolville.
Merihistorian päivien pääjärjestäjinä toimivat Suomen merihistoriallinen yhdistys ja Suomen meriarkeologinen seura. Eri kaupungeissa järjestetyssä tapahtumassa kolmantena järjestäjätahona on ollut aina paikallinen toimija, joka tänä vuonna on Helsingissä kotipaikkaansa pitävä Suomen Laivahistoriallinen yhdistys.
Seminaarin tarkat ohjelmatiedot ovat oheisessa tapahtumaesitteessä:
http://merihistoria.fi/tapahtumat/141/
Mitä: Merihistorian päivät 2013
Missä: Suomen Kansallismuseon auditorio, Helsinki
Milloin: 15.–17.3.2013
Lisätiedot:
seminaarisihteeri Vilma Lempiäinen
vilma.lempiainen SMHY@gmail.com
puh. 040 865 4681

Tapahtumapaikka / Venue
Mannerheimintie 34
00101 Helsinki
Lähetä juttuvinkki tai anna palautetta sivustosta ✍️
Tilaa tapahtumavinkit sähköpostiisi
Jaa tapahtuma valitsemassasi palvelussa / share this event on: