Vyacheslav Butusov & U-Piter (Ex-Nautilus Pompilius) (Rus), to 9.5.
Liput ovelta 25 €, mikäli jäljellä.
www.u-piter.ru
Vyacheslav Butusovin ja Georgy Kasparyanin projekti U-Piter on suhteellisen nuori jäsen venäläisten rock-bändien eturivissä – yhtye on perustettu vuonna 2001. Kuitenkin muusikot ovat jo ehtineet saada aikaiseksi paljon: yhtye on soittanut satoja keikkoja Venäjällä ja ulkomailla, julkaissut viisi studioalbumia ja luonut ison tukun suosittuja hittibiisejä.
Tavastian keikalla yhtye nähdään torstaina 9. toukokuuta. Kattaukseen kuuluu U-Piterin omien hittien lisäksi myös tänä vuonna 30-vuotisjuhliaan viettävän supersuositun venäläisyhtyeen Nautilus Pompiliuksen biisejä. U-Piterin keulakuva Butusov on myös vuonna 1997 hajonneen Nautiluksen laulaja. Keikalla kuullaan myös toisen venäläisrockin kiintopisteen, KINO:n, suosittuja kappaleita, sillä U-Piterin kitaristi Kasparyan taas on KINO:n riveistä tuttu.
Yhtyeen jäsenet:
• Vyacheslav Butusov (laulu, kitara),
• Georgy Kasparyan (kitara),
• Alexey Andreev (basso, koskettimet)
• Evgeny Kulakov (rummut).
Tapahtumapaikka / Venue
Lähetä juttuvinkki tai anna palautetta sivustosta ✍️
Tilaa tapahtumavinkit sähköpostiisi
Jaa tapahtuma valitsemassasi palvelussa / share this event on:
Katso myös nämä 🔥
Katso myös nämä 🔥
Stadissa.fi tarjoaa vinkkejä vapaa-aikaan vuoden ympäri.
Voit vinkata mukaan
tapahtuman
tai antaa
juttuvinkin
Helsingin seudulta.
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
katso ilmaspäivät
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
katso ilmaspäivät
Lue lisää
Lue lisää















