Pertti Kurikan Nimipäivät & Häxjesus
Pertti Kurikan Nimipäivät
Pertti Kurikan Nimipäivät on vuonna 2009 perustettu punk-yhtye, joka on saanut alkunsa Lyhty ry:n järjestämässä kehitysvammaisille suunnatussa kulttuurityöpajassa.
Bändin nokkamies Pertti Kurikka kirjoittaa bändin sanoitukset yhdessä Kari Aallon (laulu) kanssa, säveltää kappaleet ja soittaa kitaraa. Pertin ja Karin lisäksi bändiin kuuluu Sami Helle (basso) ja Toni Välitalo (rummut).
Pertin mukaan bändin suurimpia vaikutteita ovat viime vuosituhannen lopun kotimaiset punk-bändit kuten Karanteeni, Kollaa Kestää, Ratsia, Sensuuri, Ypö-Viis ja Pelle Miljoona. Yhtyeen sanoitukset käsittelevät kaikkea mahdollista yhteiskunnan epäkohdista aina epämiellyttäviin jalkahoitoihin asti.
Bändi nousi kulttimaineeseen jo ensimmäisellä demollaan Kallioon. Bändin EP Ei yhteiskunta yhtä miestä kaipaa ilmestyi vuonna 2010, ja se myytiin loppuun lähes saman tien. Levy on julkaistu myös Saksassa. Muita bändin julkaisuja ovat c-kasetilla ilmestynyt maxi-single Päättäjä on pettäjä (2011) sekä Osaa eläimetkin pieree vinyyli-EP (2011). PKN on ollut kysytty bändi myös ulkomailla; Suomen lisäksi yhtye on kiertänyt Saksassa, ja syksyllä 2012 bändi toteuttaa kiertueen Norjassa.
_ _ _ _ _ _ _
Häxjesus
Esikoislevynsä ”Flickmusik” maaliskuussa julkaisseet Häxjesus perustettiin 2006.
Bändin keulakuvana toimii Anders ”Flanders” Sundström. Muut bändin jäsenet ovat Gogo Idman (kitara), Akse Pettersson (kitara), Johannes Tabermann (basso), Jonatan Sundström (rummut) ja Mitja Sirén (theremin, miksaus, valot, tekniikka y.m.).
Häxjesus ottaa yleisönsä täydellisesti hallintaan ja voimme taata ainutlaatuisen kokemuksen. Musiikkityyliä voi kuvailla ”pomppuhypyksi”, perustana on tavallaan punkki, mutta kyseessä on yhtälailla avantgarde, funk ja rokki. Musiikki on tanssittavaa ja rytmistä ja meno jopa ajoittain rajua. Häxjesus on aito livebändi joka lumoaa ja loitsii.
Tapahtumapaikka / Venue
Lähetä juttuvinkki tai anna palautetta sivustosta ✍️
Tilaa tapahtumavinkit sähköpostiisi
Jaa tapahtuma valitsemassasi palvelussa / share this event on:















