Steven Wilson And Band (Uk), ti 26.11.

Hinta: 38 €
Ajankohdat:
Tämä tapahtuma on jo mennyt

Katso tulevia tapahtumia Stadissa.fi -etusivulta.

Tapahtumasta:

Netistä vain ostoja.

Liput ovelta 42 €

stevenwilsonhq.com

STEVEN WILSON AND BAND SAAPUU KLUBIKEIKALLE HELSINKIIN

Porcupine Treen biisinikkarina, laulajana sekä kitaristina tutuksi tullut Steven Wilson saapuu ensimmäistä kertaa soolomateriaalinsa tiimoilta Suomeen. Progressiivisen rockin monilahjakkuus julkaisi vuoden alussa kolmannen sooloalbuminsa "The Raven That Refused to Sing (And Other Stories)" ylistysten saattelemana. Steven Wilson and band nähdään Helsingin The Circuksessa intiimin klubikeikan merkeissä tiistaina 26. marraskuuta.

Porcupine Treen nokkamiehenä tutuksi tulleen Steven Wilsonin ansioluettelo sisältää lukuisia meriittejä. Steven Wilsonin kaksikymmenvuotisen uran saavutuksiin lukeutuu mm. kymmenen Porcupine Tree pitkäsoittoa, lukuisia yhteistyöprojekteja eri yhtyeiden kanssa, kaksi Grammy ehdokkuutta sekä myös herran kolme sooloalbumia. Myös äänimiehenä uransa aikana työskennellyt taiteilija on ryhtynyt miksaamaan omien idoliensa, kuten King Crimsonin sekä Jethro Tullin klassikkolevyjä remastereiksi 5.1 äänenlaadulle.

Porcupine Treen jäätyä telakalle, Steven Wilson on keskittynyt vahvasti soolotuotantoonsa. Vuoden 2013 alussa julkaistu kolmas sooloalbumi "The Raven That Refused to Sing (And Other Stories)" on kerännyt ansaitsemaansa ylistystä myös kriitikoilta. Wilsonin uusi albumi vie kuulijan klassisten kauhukertomusten maailmaan, jonka inspiraationa toimii niin Edgar Allan Poen sekä Arthur Machenin kaltaiset klassikkotarinat. Helmikuussa julkaistun albumin on tuottanut kuuluisa Alan Parson, joka on aiemmin tehnyt yhteistyötä mm. The Beatlesin sekä Pink Floydin kanssa.

— Mainos —
— Sisältö jatkuu —

Tapahtumapaikka / Venue

Salomonkatu 1
00100 Helsinki
Kotisivu:
http://thecircus.fi/
Puhelin:
010 4233 231

Kopioi tapahtuman linkki / Copy event link

Lähetä juttuvinkki tai anna palautetta sivustosta ✍️

Tilaa tapahtumavinkit sähköpostiisi

Jaa tapahtuma valitsemassasi palvelussa / share this event on:

(Translate page)

Salomonkatu 1
00100 Helsinki
Kotisivu:
http://thecircus.fi/
Puhelin:
010 4233 231

Vinkkaa tai anna palautetta

Kerro kokemuksesi paikasta. Mistä pidit tai mikä on erityisesti mainitsemisen arvoista? *

(maks. 500 merkkiä)
(yhteystietoja ei julkaista, vain valinnainen nimimerkki)

Kuvavarmennus

Varmista laskutoimituksella, ettet ole robotti. / Make sure you are not a robot

captcha
Jos kuva on liian epäselvä tai päivitit puuttuvan tiedon, lataa uusi lasku klikkaamalla tästä (lomakkeen tiedot eivät katoa) Load new calculation by clicking here

* Pakollinen kenttä

Kiitos ehdotuksestasi! Stadissa.fi julkaisee sopivat ehdotukset sivulle.

Tarvitseeko paikan kuvaus mielestäsi muokkausta tai lisäystä? Kirjoita muokkaus-ehdotuksesi allaolevaan kenttään.

(maks. 1000 merkkiä)
(yhteystietoja ei julkaista)

Kuvavarmennus

Varmista laskutoimituksella, ettet ole robotti. / Make sure you are not a robot

captcha
Jos kuva on liian epäselvä tai päivitit puuttuvan tiedon, lataa uusi lasku klikkaamalla tästä (lomakkeen tiedot eivät katoa) Load new calculation by clicking here

* Pakollinen kenttä

Kiitos ehdotuksestasi! Stadissa.fi julkaisee sopivat ehdotukset sivulle.

Ehdota kuvaa tähän paikkaan. Huomioithan, että sinulla tulee olla oikeudet kuvaan ja sen julkaisemiseen.

(maks. 20 kuvaa ja 500 kilotavua)