Stella, Matti Johannes Koivu, la 8.6.

Hinta: 14 €
Ajankohdat:
Tämä tapahtuma on jo mennyt

Katso tulevia tapahtumia Stadissa.fi -etusivulta.

Tapahtumasta:

Liput ovelta 16 €, mikäli jäljellä.

Esitysajat: Matti Johannes Koivu 19:45, Stella 21.00

Keikan jälkeen Tavastialla Lauantaidisko klo 23.30 alkaen. Keikkalippu oikeuttaa jäämään diskoon. Diskoon myydään myös lippuja (6 €) ovella mikäli tilaa on.

www.stellankoti.net

www.mattijohanneskoivu.fi

Joensuulainen Stella-yhtye julkaisee toukokuussa uusilla kappaleilla täydennetyn kokoelmalevyn ”Siinä kaikki”, joka summaa yhteen Stellan 11 vuotta kestäneen uran. Kesän jälkeen bändi lopettaa toimintansa – lauantaina 8. kesäkuuta koetaan Stellan viimeinen Tavastian keikka.

Stellan tarinan päättymiseen ei liity dramatiikkaa. Janne Sivonen kertoo:  ”Aika pitkälti on kysymys ajasta. Mihin sen kukakin haluaa käyttää. Musiikin tekeminen huolella ja bändin pyörittäminen kunnianhimoisesti vaatii myönnytyksiä muun elämän suhteen ja niiden tekeminen alkoi käydä osalle jäsenistä vuosi vuodelta vaikeammaksi. Viime kesänä käytyjen yhteisten keskustelujen jälkeen meillä oli jatkon suhteen kolme vaihtoehtoa: vaihtaa jäseniä, suhtautua bändiin enemmänkin harrastuksena kuin kutsumuksena tai sitten lopettaa. Muutaman kuukauden kypsyttelyn jälkeen päätimme yksimielisesti laittaa pillit pussiin nyt, kun kuluneista vuosista on voittopuolisesti hyvä fiilis. Koska uutta materiaalia on koko ajan ollut tekeillä, haluamme julkaista nekin biisit ja käydä vielä tulevana kesänä soittamassa kaikille niille ihmisille, jotka ovat omalta osaltaan tehneet tästä touhusta hauskaa ja merkityksellistä.”

— Mainos —
— Sisältö jatkuu —


Yhtye perustettiin 2002. Stellan ihmisläheisiä arjentarinoita ja –tunnelmia sisältävät kappaleet ovat tulleet suomalaiselle yleisölle tutuksi vuodesta 2004 lähtien kun Stellan ensimmäinen albumi ”Kuuntelija” julkaistiin. Kappaleet ”Piste.” ja ”Aamun kuiskaus” siivittivät bändin uran nousuun, jonka jälkeen yhtye myi kultaa kolmella albumilla perättäin. Stellan viimeiseksi jäänyt studioalbumi “Jokin on muuttumassa” julkaistiin toukokuussa 2011.

Illan avaa laulaja-lauluntekijä  Matti Johannes Koivu, jonka maaliskuussa ilmestynyt artistin nimeä kantava uusi albumi on saanut kriitikoilta ylistäviä arvioita. ”-- neljäs levy on kuin luotu ääniraidaksi niihin haikeisiin lähdön hetkiin, kun juna kiihdyttää auringon laskiessa pois Helsingistä tai mistä tahansa VR:n rataverkoston varrelle osuvasta kaupungista. Seesteinen ja pakahduttavan kaunis levy, joka on muutamasta sivuraiteille ajautuvasta hetkestä huolimatta parasta soolo-Koivua tähän asti”, kirjoittaa esimerkiksi Nuorgamin Visa Högmander.

 


Tapahtumapaikka / Venue

Urho Kekkosen katu 4-6
00100 HELSINKI


Kopioi tapahtuman linkki / Copy event link

Lähetä juttuvinkki tai anna palautetta sivustosta ✍️

Tilaa tapahtumavinkit sähköpostiisi


Jaa tapahtuma valitsemassasi palvelussa / share this event on:




(Translate page)




Urho Kekkosen katu 4-6
00100 HELSINKI








Vinkkaa tai anna palautetta

Kerro kokemuksesi paikasta. Mistä pidit tai mikä on erityisesti mainitsemisen arvoista? *

(maks. 500 merkkiä)
(yhteystietoja ei julkaista, vain valinnainen nimimerkki)

Kuvavarmennus

Varmista laskutoimituksella, ettet ole robotti. / Make sure you are not a robot

captcha
Jos kuva on liian epäselvä tai päivitit puuttuvan tiedon, lataa uusi lasku klikkaamalla tästä (lomakkeen tiedot eivät katoa) Load new calculation by clicking here

* Pakollinen kenttä

Kiitos ehdotuksestasi! Stadissa.fi julkaisee sopivat ehdotukset sivulle.

Tarvitseeko paikan kuvaus mielestäsi muokkausta tai lisäystä? Kirjoita muokkaus-ehdotuksesi allaolevaan kenttään.

(maks. 1000 merkkiä)
(yhteystietoja ei julkaista)

Kuvavarmennus

Varmista laskutoimituksella, ettet ole robotti. / Make sure you are not a robot

captcha
Jos kuva on liian epäselvä tai päivitit puuttuvan tiedon, lataa uusi lasku klikkaamalla tästä (lomakkeen tiedot eivät katoa) Load new calculation by clicking here

* Pakollinen kenttä

Kiitos ehdotuksestasi! Stadissa.fi julkaisee sopivat ehdotukset sivulle.

Ehdota kuvaa tähän paikkaan. Huomioithan, että sinulla tulee olla oikeudet kuvaan ja sen julkaisemiseen.

(maks. 20 kuvaa ja 500 kilotavua)

Kuvavarmennus

Varmista laskutoimituksella, ettet ole robotti. / Make sure you are not a robot

captcha
Jos kuva on liian epäselvä tai päivitit puuttuvan tiedon, lataa uusi lasku klikkaamalla tästä (lomakkeen tiedot eivät katoa) Load new calculation by clicking here

* Pakollinen kenttä

Kiitos ehdotuksestasi! Stadissa.fi julkaisee sopivat ehdotukset sivulle.