The View (Uk), pe 1.11.
Netistä vain ostoja. Varaukset mahdollisia puhelinpalvelussa ja toimipisteillä. Varausaika 2 päivää.
Skotlantilainen indie rock-yhtye The View saapuu keikalle Helsinkiin osana Euroopan kiertuettaan. Punkia, popia ja kelttifolkiakin musiikissaan yhdistelevä bändi nousee Kuudennen Linjan lauteille perjantaina, 1. marraskuuta.
Vuonna 2005 perustettu The View syöksähti suuren yleisön tietoisuuteen vuonna 2007 Mercury-ehdokkaaksi nousseella debyyttialbumillaan, "Hats Off To The Buskers". Bändin punkin, popin ja alternative rockin yhdistelmä voitti puolelleen niin kriitikot kuin indie-piiritkin ja vei The View:n kovaa vauhtia suurille lavoille lämmittelemään mm. Primal Screamia ja The Babyshamblesia. Levy poiki bändille useita radiohittejä ja olipa "Wasted Little DJs" NME-lehden vuoden biisi. Levy myi sittemmin platinaa Englannissa.
The Viewin voittokulku jatkui seuraavilla "Which Bitch?" ja "Bread And Circuses" albumeilla. Bändi notkui jatkuvasti radioiden soittolistoilla ja keikkaili tiiviisti ympäri maailmaa. Myös viime vuonna julkaistu yhtyeen neljäs albumi, "Cheeky For A Reason" sai loistavia arvioita.
The View julkaisi kesäkuussa kokoelmalevyn "Seven Year Setlist", joka kerää yksien kansien väliin bändin energisten keikkojen suosituimmat kappaleet sekä kolme uutta, ennen julkaisematonta raitaa.
Tapahtumapaikka / Venue
Lähetä juttuvinkki tai anna palautetta sivustosta ✍️
Tilaa tapahtumavinkit sähköpostiisi
Jaa tapahtuma valitsemassasi palvelussa / share this event on:
Katso myös nämä 🔥
Katso myös nämä 🔥
Stadissa.fi tarjoaa vinkkejä vapaa-aikaan vuoden ympäri.
Voit vinkata mukaan
tapahtuman
tai antaa
juttuvinkin
Helsingin seudulta.
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
katso ilmaspäivät
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
katso ilmaspäivät
Lue lisää
Lue lisää















