Instro A Go-go V

Ajankohdat:
Tämä tapahtuma on jo mennyt

Katso tulevia tapahtumia Stadissa.fi -etusivulta.

Tapahtumasta:
Kun se kesä sitten aikanaan kuitenkin päättyy, on syytä siirtyä päätä pehmittävän auringon alta hämyisen Go-Go klubin suojiin. DJ-pöydän takana huhkii tuttuun (Go-Go)tyyliin jo viidettä kertaa FARMER JOHN, jonka työsarkaa tällä kertaa helpottamassa vierailevana tiskijukkana maanmainio SMOKEY JOE. Luvassa siis jälleen eksentrinen matka 60-luvun pimeälle puolelle ja trash-estetiikan lähteille.

Pääsääntöisesti järjestämme klubia itsekkäästi itseämme varten, mutta joka kerta olemme pyrkineet toteuttamaan myös yleisön toiveita. Instrumentaaliryhmä Periferiaa toivottiin jo viime vuoden puolella, mutta aikataulut eivät silloin menneet yksiin. Nyt menevät ja PERIFERIA tullaan vihdoin näkemään Go-Go klubin lavalla. Joten jokaisen kunnon twistityn on syytä kammeta paikalle vähän kauempaakin.

Illan toinen kopla CHILLS & FEVER on täysin uusi, mutta voimme taata, että soittajat eivät ole nimettömiä. Tiukan trion muodostavat eturivin muusikot: Sami Nieminen (mm. Nieminen & Litmanen, Hypnomen) uruissa, Toni Liimatta (mm. El Blanco, Esa Pulliainen C-Combo) kitarassa ja Tyko Haapala (mm. Tykopaatti, Jo' Buddy & Down Home King III) rummuissa. Luvassa vauhdikasta takaa-ajo surfia ja agenttimeininkiä parhaaseen kylmän sodan tyyliin.

— Mainos —
— Sisältö jatkuu —

Eikä toista ilman kolmatta. Paradoksaalisesti coolia, mutta hottia instrumentaali-iloittelua tarjoaa stadilais-manselainen FLASHMATICS.

Liput 10€ +narikka

Tutustu Periferiaan
http://www.myspace.com/periferiayhtye

Tutustu Flashmaticsiin
https://soundcloud.com/flashmatics

Tutustu Farmer Johniin
http://www.youtube.com/watch?v=mZnkqZGdPCA

Lisää Go-Go informaatiota luvassa kesän aikana.

terveisin
Go-Go toimikunta

Tapahtuman Facebook-sivu

Tapahtumapaikka / Venue

Kolmas Linja 34
00530 HELSINKI
Kotisivu:
http://www.clubliberte.fi/
Puhelin:
09 - 272 6001

Kopioi tapahtuman linkki / Copy event link

Lähetä juttuvinkki tai anna palautetta sivustosta ✍️

Tilaa tapahtumavinkit sähköpostiisi

Jaa tapahtuma valitsemassasi palvelussa / share this event on:

(Translate page)

Kolmas Linja 34
00530 HELSINKI
Kotisivu:
http://www.clubliberte.fi/
Puhelin:
09 - 272 6001

Vinkkaa tai anna palautetta

Kerro kokemuksesi paikasta. Mistä pidit tai mikä on erityisesti mainitsemisen arvoista? *

(maks. 500 merkkiä)
(yhteystietoja ei julkaista, vain valinnainen nimimerkki)

Kuvavarmennus

Varmista laskutoimituksella, ettet ole robotti. / Make sure you are not a robot

captcha
Jos kuva on liian epäselvä tai päivitit puuttuvan tiedon, lataa uusi lasku klikkaamalla tästä (lomakkeen tiedot eivät katoa) Load new calculation by clicking here

* Pakollinen kenttä

Kiitos ehdotuksestasi! Stadissa.fi julkaisee sopivat ehdotukset sivulle.

Tarvitseeko paikan kuvaus mielestäsi muokkausta tai lisäystä? Kirjoita muokkaus-ehdotuksesi allaolevaan kenttään.

(maks. 1000 merkkiä)
(yhteystietoja ei julkaista)

Kuvavarmennus

Varmista laskutoimituksella, ettet ole robotti. / Make sure you are not a robot

captcha
Jos kuva on liian epäselvä tai päivitit puuttuvan tiedon, lataa uusi lasku klikkaamalla tästä (lomakkeen tiedot eivät katoa) Load new calculation by clicking here

* Pakollinen kenttä

Kiitos ehdotuksestasi! Stadissa.fi julkaisee sopivat ehdotukset sivulle.

Ehdota kuvaa tähän paikkaan. Huomioithan, että sinulla tulee olla oikeudet kuvaan ja sen julkaisemiseen.

(maks. 20 kuvaa ja 500 kilotavua)