Kuningasidea, Jutty Ranx (Us/fi), pe 20.9.

Ajankohdat:
Tämä tapahtuma on jo mennyt

Katso tulevia tapahtumia Stadissa.fi -etusivulta.

Tapahtumasta:

Liput ovelta 14 € mikäli jäljellä.
 
www.facebook.com/kuningasidea

www.facebook.com/juttyranx

Käpylässä perustettu 12-henkinen reggaeta ja rappia yhdistelevä Kuningasidea on nauttinut hyvästä nosteesta ja täyteen ahdetuista keikkapaikoista jo parin vuoden ajan. Vauhdikkailla keikoilla yhdistyvät monenmoiset soittimet ja henkselit. Yleisö heiluu ja tanssii hiestä märkänä positiivisessa kaaoksessa. Kuningasidea on myös tasapainoa: se on jäsenilleen elämäntapa, se on rakkautta musiikkiin ja ihmisiin. Tätä kaikkea on luvassa myös Tavastialle, kun rytmiryhmä nousee klubin lavalle perjantaina 20. syyskuuta.

Yhtye julkaisi ensimmäisen sinkkunsa, ”Enemmän duoo ku sooloo”, maaliskuussa 2012 ja debyyttialbumi ”On uusi aika” seurasi perässä saman vuoden kesänä. Poppoo työstää parhaillaan uutta materiaalia. Kakkosalbumin on luvattu ilmestyvän jo tämän vuoden puolella. Levy ensimmäinen single ”Oma pää” vapautettiin radioaalloille kesäkuussa.
 
Keikan lämppärinä nähdään Los Angelesista ponnistava Jutty Ranx. Uuden sukupolven popyhtye yhdistelee taitavasti elektrosävyjä flirttaileviin biitteihin. Yhtyeen muodostavat dj ja biisintekijä Jaakko Mannisen lisäksi vokalisti Justin Taylor sekä multi-instrumentalisti Ryan Malina. Kolmikko säveltää, sanoittaa ja tuottaa koukuttavat kappaleensa itse. Keikoilla Jutty Ranx esiintyy livebändin kanssa. Yhtye työstää parhaillaan debyyttialbumiaan, jonka on määrä ilmestyä lähiakoina.

— Mainos —
— Sisältö jatkuu —

Tapahtumapaikka / Venue

Urho Kekkosen katu 4-6
00100 HELSINKI

Kopioi tapahtuman linkki / Copy event link

Lähetä juttuvinkki tai anna palautetta sivustosta ✍️

Tilaa tapahtumavinkit sähköpostiisi

Jaa tapahtuma valitsemassasi palvelussa / share this event on:

(Translate page)

Urho Kekkosen katu 4-6
00100 HELSINKI

Vinkkaa tai anna palautetta

Kerro kokemuksesi paikasta. Mistä pidit tai mikä on erityisesti mainitsemisen arvoista? *

(maks. 500 merkkiä)
(yhteystietoja ei julkaista, vain valinnainen nimimerkki)

Kuvavarmennus

Varmista laskutoimituksella, ettet ole robotti. / Make sure you are not a robot

captcha
Jos kuva on liian epäselvä tai päivitit puuttuvan tiedon, lataa uusi lasku klikkaamalla tästä (lomakkeen tiedot eivät katoa) Load new calculation by clicking here

* Pakollinen kenttä

Kiitos ehdotuksestasi! Stadissa.fi julkaisee sopivat ehdotukset sivulle.

Tarvitseeko paikan kuvaus mielestäsi muokkausta tai lisäystä? Kirjoita muokkaus-ehdotuksesi allaolevaan kenttään.

(maks. 1000 merkkiä)
(yhteystietoja ei julkaista)

Kuvavarmennus

Varmista laskutoimituksella, ettet ole robotti. / Make sure you are not a robot

captcha
Jos kuva on liian epäselvä tai päivitit puuttuvan tiedon, lataa uusi lasku klikkaamalla tästä (lomakkeen tiedot eivät katoa) Load new calculation by clicking here

* Pakollinen kenttä

Kiitos ehdotuksestasi! Stadissa.fi julkaisee sopivat ehdotukset sivulle.

Ehdota kuvaa tähän paikkaan. Huomioithan, että sinulla tulee olla oikeudet kuvaan ja sen julkaisemiseen.

(maks. 20 kuvaa ja 500 kilotavua)