Moss (Uk), Seremonia, pe 8.11.
Äärimmäisen raskasta ja hidasta doom-metallia soittava brittibändi Moss saapuu marraskuun alussa kahdelle viikonloppukeikalle Suomeen. Ensimmäistä kertaa maassamme konsertoiva synkistelykolmikko esiintyy Helsingissä Kuudennella Linjalla perjantaina 8. marraskuuta, ja seuraavana iltana on vuorossa keikka Oulussa Nuclear Nightclubissa.
Southamptonissa vuonna 2000 perustettu Moss tunnetaan hidastempoisesta doom/sludge-musiikista, jota bändi maustaa okkultisistisilla ja kannabiksenkatkuisilla lyriikoilla. Esimerkiksi kaveribändinsä Electric Wizardin kanssa kiertänyt ja Roadburn-festivaaleilla esiintynyt trio on kerännyt kehuja erityisesti raskaasta riffijyystöstä sekä Black Sabbath -aikojen Ozzy Osbourneen verratusta vokalistista Olly Pearsonista. Rise Aboven ja Metal Bladen kautta levyjään julkaisseen yhtyeen viimeisin pitkäsoitto on alkuvuodesta ilmestynyt kolmas studioalbumi "Horrible Night".
Helsingissä illan avaa Svart Recordsille kiinnitetty Seremonia, joka soittaa psykedeelistä hardrockia. Kuudennen Linjan tapahtuma on alkuillan konsertti: ovet avataan klo 19.00 ja tapahtuma päättyy klo 22.00 mennessä. Oulussa ennen Mossia esiintyvät pohjoissuomalaiset sludge/stoner-yhtyeet Arson Under The Sea ja El-Alamein.
Tapahtumapaikka / Venue
Lähetä juttuvinkki tai anna palautetta sivustosta ✍️
Tilaa tapahtumavinkit sähköpostiisi
Jaa tapahtuma valitsemassasi palvelussa / share this event on:
Katso myös nämä 🔥
Katso myös nämä 🔥
Stadissa.fi tarjoaa vinkkejä vapaa-aikaan vuoden ympäri.
Voit vinkata mukaan
tapahtuman
tai antaa
juttuvinkin
Helsingin seudulta.
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
katso ilmaspäivät
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
katso ilmaspäivät
Lue lisää
Lue lisää















