Kari Ikonen & Karikko, to 7.11.

Hinta: alk. 11,50-16,50 €
Ajankohdat:
Tämä tapahtuma on jo mennyt

Katso tulevia tapahtumia Stadissa.fi -etusivulta.

Tapahtumasta:

Showtime 21:00

Alennuksiin oikeuttavat kortit / todistukset tarkistetaan ovella.

Numeroimattomat istumapaikat

www.kokojazz.fi

Vuonna 1999 perustettu Karikko vaanii edelleen pinnan alla, ja osuessaan jättää lähtemättömät jäljet kuulijoihinsa, upottaen heidät Kari Ikosen vahvasti omaleimaisen musiikin syviin syövereihin. Perustamisestaan lähtien on aika, aallokko ja ahtojäät muovanneet Karikkoa eri muotoihin. Emma-palkitulla, vuonna 2001 julkaistulla ensilevyllä soittajia oli toistakymmentä, sittemmin kokoonpano tiivistyi timantinkovaksi, eurooppalaisen jazzmaailman huipuista koostuvaksi sekstetiksi, jolla julkaistiin levy Oceanophonic vuonna 2008 ja Teosto-palkintoehdokas The Helsinski Suite syyskuussa 2011. Vedenpinnan korkeuden vaihdellessa kokoonpano kasvaa tai pienenee, syksyllä 2013 yhtye esiintyy Ruotsissa viiden, ja Suomessa neljän veitsenterävän kiven murskaavalla voimalla.
Ohessa otteita konsertti- ja levyarvosteluista vuosien varrelta:
"I'm impressed. Ikonen's overall vision is powerful and unique. This recording (The Helsinski Suite), to my ears is exquisite, mysterious, mystical, sensitive, strange, funny, subtle, reflective and beautifully played with each musician displaying great tone and feeling at the highest level. Bravo!!"  -Bob Moses
"With The Helsinski Suite, Ikonen has created once again his own perspectives of, or reactions to, or elaborations upon, various genres. At the same time, he has set up opportunities for the members of Karikko to personalize his music through exceptional individual performances as well."

Kari Ikonen – piano, rhodes ja moog-syntetisaattori
Sonny Heinilä – huilut ja saksofoni
Ulf Krokfors – kontrabasso
Mika Kallio – rummut

— Mainos —
— Sisältö jatkuu —

Tapahtumapaikka / Venue

Hämeentie 3
00530 Helsinki

Kopioi tapahtuman linkki / Copy event link

Lähetä juttuvinkki tai anna palautetta sivustosta ✍️

Tilaa tapahtumavinkit sähköpostiisi

Jaa tapahtuma valitsemassasi palvelussa / share this event on:

(Translate page)

Hämeentie 3
00530 Helsinki

Vinkkaa tai anna palautetta

Kerro kokemuksesi paikasta. Mistä pidit tai mikä on erityisesti mainitsemisen arvoista? *

(maks. 500 merkkiä)
(yhteystietoja ei julkaista, vain valinnainen nimimerkki)

Kuvavarmennus

Varmista laskutoimituksella, ettet ole robotti. / Make sure you are not a robot

captcha
Jos kuva on liian epäselvä tai päivitit puuttuvan tiedon, lataa uusi lasku klikkaamalla tästä (lomakkeen tiedot eivät katoa) Load new calculation by clicking here

* Pakollinen kenttä

Kiitos ehdotuksestasi! Stadissa.fi julkaisee sopivat ehdotukset sivulle.

Tarvitseeko paikan kuvaus mielestäsi muokkausta tai lisäystä? Kirjoita muokkaus-ehdotuksesi allaolevaan kenttään.

(maks. 1000 merkkiä)
(yhteystietoja ei julkaista)

Kuvavarmennus

Varmista laskutoimituksella, ettet ole robotti. / Make sure you are not a robot

captcha
Jos kuva on liian epäselvä tai päivitit puuttuvan tiedon, lataa uusi lasku klikkaamalla tästä (lomakkeen tiedot eivät katoa) Load new calculation by clicking here

* Pakollinen kenttä

Kiitos ehdotuksestasi! Stadissa.fi julkaisee sopivat ehdotukset sivulle.

Ehdota kuvaa tähän paikkaan. Huomioithan, että sinulla tulee olla oikeudet kuvaan ja sen julkaisemiseen.

(maks. 20 kuvaa ja 500 kilotavua)