Club Hori Smoku: Jacuzzi Boys (Us), Kakka-Hätä 77, Club Hori Smoku Dj´t, la 16.11.
www.facebook.com/pages/Kakka-Hätä77
Seuraavan Club Hori Smokun esiintyjiksi ovat varmistuneet ensimmäistä kertaa Suomeen saapuva yhdysvaltalainen autotallirock-yhtye Jacuzzi Boys sekä kotimainen punkbändi Kakka-hätä 77. Koko lauantai-illan 16. marraskuuta kestävissä Club Hori Smoku -bileissä Kuudennella Linjalla kuullaan klubin myös klubin teemaan sopivaa levymusiikkia.
Floridassa vuonna 2007 perustettu Jacuzzi Boys tunnetaan riehakkaasta ja lo-fi-vaikutteisesta garage-musiikista, jota yhtye maustaa 60-luvun rock'n'rollilla, 70-luvun punkilla ja raikkailla pop-melodioilla. Black Lipsin ja Thee Oh Seesin tavoin modernin autotallipunkin ykkössarjaan kuuluva trio on toistaiseksi julkaissut kolme studioalbumia sekä vinon pinon rajoitetun painoksen vinyylisinglejä. Jacuzzi Boysin ajankohtainen ja bändin nimeä kantava uutuusalbumi ilmestyi 10. syyskuuta Hardly Art -levymerkin (mm. Hunx and His Punx) kautta. Ennen tulevaa Euroopan-kiertuettaan yhtye rundaa ympäri Pohjois-Amerikkaa kaveribändiensä Wavvesin ja King Tuffin seurassa.
Illan toinen esiintyjä on kertaalleen uransa jo lopettanut ja viime aikoina vain satunnaisesti keikkaillut Kakka-hätä 77, joka tunnetaan Pää kii -vokalisti Teemu Bergmannin pitkäaikaisena bändinä. Kuudennen Linjan ovet avataan klo 21 ja musiikki jatkuu aina aamuneljään saakka.
Tapahtumapaikka / Venue
Lähetä juttuvinkki tai anna palautetta sivustosta ✍️
Tilaa tapahtumavinkit sähköpostiisi
Jaa tapahtuma valitsemassasi palvelussa / share this event on:
Katso myös nämä 🔥
Katso myös nämä 🔥
Stadissa.fi tarjoaa vinkkejä vapaa-aikaan vuoden ympäri.
Voit vinkata mukaan
tapahtuman
tai antaa
juttuvinkin
Helsingin seudulta.
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
katso ilmaspäivät
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
katso ilmaspäivät
Lue lisää
Lue lisää















