Niko Kivelä - Toinen Minä / Vantaa
Niko Kivelä-kiertue 2014
Suomen stand up -komiikan kirkkaimpaan eliittiin kuuluva, yleisösuosion korkeimmalla aallonharjalla jo pitkään surffannut Niko Kivelä räjäyttää konserttisalit nauruun keväällä 2014, kun Toinen MINÄ! -kiertue valloittaa peräti 35 kaupunkia.
Huikeat 15 000 katsojaa nauroi itsensä kipeäksi Nikon kertoessa itsestään, elämästään ja stand up -uransa vaiheista ensimmäisellä soolokiertueellaan MINÄ! vuonna 2012. Nyt tulee Toinen MINÄ! -kiertue, jolla Niko asettaa vaihtimen sarjatulelle ja tähtää yhä syvemmälle pinnan alle.
“Kohti toista Minää! Ensimmäinen soolokiertueeni Minä oli menestys kaikilla tavoin: Suomen isoimmat salit täyttyivät ja ihmiset poistuivat hymyssä suin, mutta ennen kaikkea se oli menestys, koska menin vähän totiseksi. Totiseksi niin, että jokainen katsoja halutessaan näki sen oikean Nikon. Niin halusinkin, ja niin tapahtui. Kerroin yleisölle kaiken rakkaudella ja paikasta välittämättä. Miten siitä voi jatkaa? No siten, että kokee lisää! Ja olen kokenut. Sen vakuutan ja haluan jakaa kokemani jälleen. Vähän isompi ja intohimoisempi Toinen Minä! -kiertue starttaa keväällä. Tarvitsen sinut puolelleni jakamaan matkan, joka on lämmin ja kylmä, aistikas ja seksikäs, irrottava ja itkettävä ja tietysti älyttömän hauska.“ - Niko Kivelä
Verbaalin akrobatian nauruhermoon tähtäävät oikeat suorat ja vasemmat koukut yhdistyvät lavalla suureen sieluun ja terveeseen itsetuntoon, joka ei pelkää tehdä nolojakaan tunnustuksia omasta elämästään: kotoa, koulusta, harrastuksista, töistä, kadulta, metrosta, bussista, lentoaseman wc:stä...
Kun mainitaan Mopoautot, Air China, Postimies, Suojelusenkeli tai Ihmislapsi, tietää jokainen YouTuben tunteva huumorin ystävä välittömästi, mistä on kyse. Nikolla on YouTubessa suomalaisittain käsittämättömät 10 miljoonaa katsontakertaa, suosituimmalla videolla pitkälle yli miljoona!
Niko muistelee lämmöllä faniensa tapaamisia 2012 kiertueen keikkojen jälkeen ja lupaa tulla jälleen kaikkien jututettavaksi Toinen MINÄ! -esitystensä huipennukseksi.
Huom! Jos sinulla on kuvia Nikon tapaamisesta, jaa ne Suomen Stand Up Clubin Instagramiin – paras kuva palkitaan ennen Toinen MINÄ! -kiertueen alkua.
27.2.2014 Rauma-Sali, Satamakatu 26, 26100 Rauma
1.3.2014 Tapiolasali, Espoo
6.3.2014 Grand, Piispankatu 28 06100 Porvoo
7.3.2014 Laurentius-Sali, Kirkkokatu 6, 08100 Lohja
15.3.2014 Carelia-Sali, Torikatu 21 C 80100 Joensuu
19.3.2014 Kuusankoskitalo, Kymenlaaksonkatu 1 45700 Kuusankoski
20.3.2014 Konserttitalo, Keskuskatu 33 48100 Kotka
21.3.2014 Kareliasali, Virastokatu 1 55100 Imatra
22.3.2014 Lappeenranta-sali, Villimiehenkatu 1, 53101 Lappeenranta
26.3.2014 Luksian auditoria, Tuusantie 1 03100 Nummela
29.3.2014 Paviljonki, Jyväskylä
2.4.2014 Martinus, Martinlaaksontie 36 01620 Vantaa
10.4.2014 Warkaus-Sali , Kauppatori 4, 78250 Varkaus
22.4.2014 Seinäjokisali, Kalevankatu 35 60100 Seinäjoki
23.4.2014 Kaupungintalo, Vaasanpuistikko 10, Vaasa
25.4.2014 Snellmann-Sali, Vingenkatu 18, 67100 Kokkola
3.5.2014 Sibeliustalo, Ankkurikatu 7, 15140 Lahti
7.5.2014 Kerava-Sali, Keskikatu 3a, Paasikivenkuja, 04200 Kerava
9.5.2014 Madetoja-Sali, Oulu
11.5.2014 Kemin teatteri
15.5.2014 Astrum, teatterisali, Salorankatu 5-7 24240 Salo
Liput alkaen 22,50e(sis. palvelupalkkion)
Tapahtumanumerot R-kioskilla:
105762 Espoo, 105769 Rauma, 105775 Porvoo, 105776, 105824 Joensuu, 105826 Kuusankoski, 105827 Kotka, 105828 Imatra, 105829 Nummela, 105830 Jyväskylä, 105831 Vantaa, 105832 Seinäjoki, 105839 Helsinki, 105833 Vaasa, 105840 Lappeenranta, 105850 Hyvinkää, 105851 Varkaus, 105853 Kuopio, 105854 Lahti, 105855 Järvenpää, 105834 Kokkola, 105835 Kerava, 105836 Oulu, 105837 Kemi, 105838 Salo105840 Lappeenranta, 105850 Hyvinkää, 105851 Varkaus, 105853 Kuopio, 105854 Lahti, 105855 Järvenpää, 105869 Tampere, 105863 Kajaani
Tapahtumapaikka / Venue
Jaa valitsemassasi palvelussa:
Stadissa.fi tarjoaa vinkkejä vapaa-aikaan vuoden ympäri.
Voit vinkata mukaan tapahtuman tai uutisen Helsingin seudulta.







































































