The Gipsy Kings
GIPSY KINGS PITKÄN TAUON JÄLKEEN SUOMEEN MARRASKUUSSA
Alun perin Arlesin ja Montpellierin romanisiirtoloista kotoisin oleva, Ranskan kaikkien aikojen tunnetuin yhtye, Gipsy Kings juhlii tänä vuonna 25. juhlavuottaan. Gipsy Kings julkaisee lokakuun puolessa välissä uuden, ”Savor Flamenco” -albuminsa, joka on yhtyeen ensimmäinen seitsemään vuoteen. Ryhmä esiintyy Helsingin Finlandia-talolla maanantaina 4. marraskuuta. Konsertin liput tulevat myyntiin keskiviikkona 11. syyskuuta Lippupalvelussa.
Gipsy Kingsin musiikissa soi perinteikäs ”rumba flamenca”, joka vastustamattomalla tavalla yhdistyy flamencoon, länsimaiseen popiin ja latinorytmeihin. Gipsy Kings laulaa romanimurre gitaneksi ja ammentaa tunnelmia tiiviistä yhteydestään niin etelä-eurooppalaiseen romanikulttuuriin kuin katalonialaiseen musiikkiperimään. Kiivas kitarointi ja intohimoisen tunteikas laulu eivät jätä arvailun varaan kuinka voimakkaasti yhtye itse kokee yhteyden.
Vuosien varrella yhtyeen jäsenistö on koostunut Reyesien ja Baliardojen suvuista peräisin olevista muusikoista. Laulaja Nicolas Reyes on legendaarisen flamenco-laulaja José Reyesin poika. José Reyes oli genrensä supertähti 60- ja 70-luvuilla.
Gipsy Kings myi kultaa ja platinaa ympäri maailmaa kolmannella levyllään ”Gipsy Kings”. Levyltä nostettu single ”Bamboleo” oli valtava hitti kaikkialla maailmassa. Yhtye on sittemmin myynyt maailmanlaajuisesti yli 20 miljoonaa albumia. Vaikka Gipsy Kings ei olekaan julkaissut uutta levyä seitsemään vuoteen, on yhtye kiertänyt silti maailmaa tauotta. Gipsy Kings nähtiin Suomessa viimeksi Pori Jazz-festivaaleilla vuonna 1998.
KONSERTTI:
Gipsy Kings (FR)
Ma 4.11.2013 klo 19.30 Helsinki, Finlandia-talo
LIPUT:
Myyntiin ke 11.9.2013
Liput toimituskuluineen alkaen 82,50 / 72,50 / 62,50 euroa Lippupalvelun myyntipisteistä, puhelinpalvelusta 0600-10-800 (1,96 euroa/min+pvm) sekä netistä http://www.lippupalvelu.fi.
Järjestäjä: Live Nation Finland Oy
Tapahtumapaikka / Venue
Lähetä juttuvinkki tai anna palautetta sivustosta ✍️
Tilaa tapahtumavinkit sähköpostiisi
Jaa tapahtuma valitsemassasi palvelussa / share this event on:















