Not A Violin Night

Ajankohdat:
Tämä tapahtuma on jo mennyt

Katso tulevia tapahtumia Stadissa.fi -etusivulta.

Tapahtumasta:
Tero Hyväluoma Frost V, Esko Järvelä Epic Male Band ja viuluduo Teho. konsertoivat yhdessä 7.11 Juttutuvalla, Helsingissä.

Skandinavian nykykansanmusiikkikentän huippunimiin lukeutuvien viulistien lanseeraamat yhtyeet ovat kumpikin julkaisseet hiljattain debyyttialbuminsa ja esittäytyvät nyt ensi kertaa yhdessä. Folk, jazz ja rock fuusioituvat kokonaisuudeksi, jonka tulos on jotain aivan muuta, mitä perinteiseltä viulumusiikilta voisi odottaa.

Hyväluoman ja Järvelän on sanottu kuuluvan oman sukupolvensa taitavimpiin viulisteihin, ja heidän soittotyyliään on rinnastettu Eddie Van Halenin sähkökitaran käsittelyyn. Molemmilla yhtyeillä on oma persoonallinen soundinsa, jossa kansanmusiikin perinne sekoittuu ajan henkeen saaden vaikutteita eri genrelajeista – swingiä ja draivia unohtamatta. Samalla lavalla nähdään kovatasoisia musiikin ammattilaisia niin kansanmusiikin, jazzin, rockin kuin klassisen musiikin puolelta.

— Mainos —
— Sisältö jatkuu —

Illan aikana kuullaan myös Järvelän ja Hyväluoman muodostamaa viuluduoa Teho.

Konsertti alkaa klo 21.00. Tapahtumaan on ilmainen sisäänpääsy.

http://www.terohyvaluoma.com/
http://epicmaleband.com/
https://myspace.com/tehotheband
http://www.juttutupa.com/

Tapahtuman Facebook-sivu

Tapahtumapaikka / Venue

Säästöpankinranta 6
00530 HELSINKI

Kopioi tapahtuman linkki / Copy event link

Lähetä juttuvinkki tai anna palautetta sivustosta ✍️

Tilaa tapahtumavinkit sähköpostiisi

Jaa tapahtuma valitsemassasi palvelussa / share this event on:

(Translate page)

Säästöpankinranta 6
00530 HELSINKI

Vinkkaa tai anna palautetta

Kerro kokemuksesi paikasta. Mistä pidit tai mikä on erityisesti mainitsemisen arvoista? *

(maks. 500 merkkiä)
(yhteystietoja ei julkaista, vain valinnainen nimimerkki)

Kuvavarmennus

Varmista laskutoimituksella, ettet ole robotti. / Make sure you are not a robot

captcha
Jos kuva on liian epäselvä tai päivitit puuttuvan tiedon, lataa uusi lasku klikkaamalla tästä (lomakkeen tiedot eivät katoa) Load new calculation by clicking here

* Pakollinen kenttä

Kiitos ehdotuksestasi! Stadissa.fi julkaisee sopivat ehdotukset sivulle.

Tarvitseeko paikan kuvaus mielestäsi muokkausta tai lisäystä? Kirjoita muokkaus-ehdotuksesi allaolevaan kenttään.

(maks. 1000 merkkiä)
(yhteystietoja ei julkaista)

Kuvavarmennus

Varmista laskutoimituksella, ettet ole robotti. / Make sure you are not a robot

captcha
Jos kuva on liian epäselvä tai päivitit puuttuvan tiedon, lataa uusi lasku klikkaamalla tästä (lomakkeen tiedot eivät katoa) Load new calculation by clicking here

* Pakollinen kenttä

Kiitos ehdotuksestasi! Stadissa.fi julkaisee sopivat ehdotukset sivulle.

Ehdota kuvaa tähän paikkaan. Huomioithan, että sinulla tulee olla oikeudet kuvaan ja sen julkaisemiseen.

(maks. 20 kuvaa ja 500 kilotavua)