Oppimisen ylistys

Hinta: 10€ / 5€
Ajankohdat:
Tämä tapahtuma on jo mennyt

Katso tulevia tapahtumia Stadissa.fi -etusivulta.

Tapahtumasta:

Oppimisen ylistys kurkottaa kohti sisäistä lasta ja kysyy: missä valta asuu? Kilpailu huomiosta alkaa jo tarhaiässä saaden aikuisiällä yhä irvokkaampia muotoja. Aineellinen hyvinvointi on jatkuvassa kasvussa mutta silti yhä useampi tuntee olevansa henkisesti eksyksissä ja vailla rakkautta. Tarkkasilmäinen sisäinen lapsi on väsähtänyt maailman edessä eikä ihminen enää tiedä kuinka elää ja mikä on arvokasta.

Me päätimme herättää sisäisen lapsen. Me halusimme oppia uutta. Me teimme siitä laulun.

Oppimisen ylistys on Sirpa Riuttalan ensimmäinen ohjaustyö Ylioppilasteatterin taiteellisena vastaavana. Riuttala valmistui Teatterikorkeakoulusta vuonna 2012 ja luotsaa nyt Ylioppilasteatteria kohti musikaalisia maisemia. Oppimisen ylistyskin on nykymusikaali livesoittajineen, kuoroineen ja koreografioineen. Mukana teoksessa on Ylioppilasteatterin vuoden 2013 uudet jäsenet, joiden lisäksi muutamia vanhoja jäseniä.

— Mainos —
— Sisältö jatkuu —

Sisäänkäynti: Aleksanterinkatu 23, Kolmen sepän aukiolta, portaat ylös asti.

Lippuvaraukset: netistä: http://www.ylioppilasteatteri.fi/pub/ohjelmisto/esityskalenteri.php
Toimistolta ma-pe klo 11-17 puh. 045 348 1555.

Esityksen kesto: noin 2h, sisältäen väliajan. Esitystä ei suositella alle 12-vuotiaille.

http://www.ylioppilasteatteri.fi
https://www.facebook.com/events/461209660665171/

Tapahtumapaikka / Venue

Aleksanterinkatu 23
00100 Helsinki
Kotisivu:
http://ylioppilasteatteri.fi
Puhelin:
045 348 1555

Kopioi tapahtuman linkki / Copy event link

Lähetä juttuvinkki tai anna palautetta sivustosta ✍️

Tilaa tapahtumavinkit sähköpostiisi

Jaa tapahtuma valitsemassasi palvelussa / share this event on:

(Translate page)

Aleksanterinkatu 23
00100 Helsinki
Kotisivu:
http://ylioppilasteatteri.fi
Puhelin:
045 348 1555

Vinkkaa tai anna palautetta

Kerro kokemuksesi paikasta. Mistä pidit tai mikä on erityisesti mainitsemisen arvoista? *

(maks. 500 merkkiä)
(yhteystietoja ei julkaista, vain valinnainen nimimerkki)

Kuvavarmennus

Varmista laskutoimituksella, ettet ole robotti. / Make sure you are not a robot

captcha
Jos kuva on liian epäselvä tai päivitit puuttuvan tiedon, lataa uusi lasku klikkaamalla tästä (lomakkeen tiedot eivät katoa) Load new calculation by clicking here

* Pakollinen kenttä

Kiitos ehdotuksestasi! Stadissa.fi julkaisee sopivat ehdotukset sivulle.

Tarvitseeko paikan kuvaus mielestäsi muokkausta tai lisäystä? Kirjoita muokkaus-ehdotuksesi allaolevaan kenttään.

(maks. 1000 merkkiä)
(yhteystietoja ei julkaista)

Kuvavarmennus

Varmista laskutoimituksella, ettet ole robotti. / Make sure you are not a robot

captcha
Jos kuva on liian epäselvä tai päivitit puuttuvan tiedon, lataa uusi lasku klikkaamalla tästä (lomakkeen tiedot eivät katoa) Load new calculation by clicking here

* Pakollinen kenttä

Kiitos ehdotuksestasi! Stadissa.fi julkaisee sopivat ehdotukset sivulle.

Ehdota kuvaa tähän paikkaan. Huomioithan, että sinulla tulee olla oikeudet kuvaan ja sen julkaisemiseen.

(maks. 20 kuvaa ja 500 kilotavua)