Kivinokan joulupolku
Hinta: 0
Ajankohdat:
Tapahtumasta:
Kivinokan joulupolku 15.12.2013 klo 12-16
Kulosaaren kartanossa (osoite Kipparlahden silmukka 1)
Sunnuntaina 15.12 tunnelmallisen Kivinokan virkistysalueella soihdut syttyvät ja tonttuhattujen tupsujen voi nähdä pilkahtavan puiden välistä.
Koko perheen toiminnallisessa tapahtumassa voi suunnistaa kartan avulla jännittävän rastipolun Kivinokassa. Joulupukkikin on siellä tiettävästi nähty!
Sisällä kartanossa on monemoista pajaa ja ohjelmaa, muunmuassa sarjakuvapaja, karkkitehtuuripaja ja askartelupajoja.
SARJAKUVAPAJA - Suomen sarjakuvakeskuksen tuottamassa pajassa voivat kaikenikäiset tulla oppimaan sarjankuvan perusteita ja tekemään vauhdikkaita sarjiksia Kivinokasta.
KARKKITEHTUURIPAJA - Arkkitehtuurikoulu Arkin tuottamassa pajassa lapset tekevät pienoismalleja siitä miltä Kivinokan luontotalo voisi näyttää (tai joku muu arkkitehtiryhmän suunnitelman rakennus?). Rakennusmateriaaleina käytetään nimen mukaisesti karkkia!
ASKARTELUPAJAT - Askartelupajoissa voi tehdä joulukoristeita sekä kotiin vietäväksi, että kartanon pihan joulukuuseen, joka koristellaan tapahtuman aikana.)
Pajat toimivat koko tapahtuman ajan nonstop-periaatteella ja niihin mahtuu n. 15 lasta kerralla.
Alakerran salissa musiikkiesityksiä sekä Joulusatu
Lisäksi kahvila, makkaranpaistoa, Kivinokka-aiheinen valokuvanäyttely, karkkibingo ja arpajaiset.
Kehoitamme saapumaan paikalle julkisilla liikennevalineillä (metrolla Kulosaareen tai Herttoniemeen, bussilla 81 pysäkille Kipparlahden silmukka, tai bussilla 58 Itäväylälle). Parkkipaikkoja on erittäin rajoitetusti!
Tapahtumaan on vapaa pääsy ja sillä tuetaan Kivinokan säilyttämistä ja kehittämistä virkistysalueena.
https://www.facebook.com/events/693700830663537/?ref_dashboard_filter=calendar

Tapahtumapaikka / Venue
Lähetä juttuvinkki tai anna palautetta sivustosta ✍️
Tilaa tapahtumavinkit sähköpostiisi
Jaa tapahtuma valitsemassasi palvelussa / share this event on: