R. Stevie Moore (Us), J. Tolvi, pe 23.5.

Hinta: alk. 16,50 €
Ajankohdat:
Tämä tapahtuma on jo mennyt

Katso tulevia tapahtumia Stadissa.fi -etusivulta.

Tapahtumasta:

www.rsteviemoore.com

www.fullsteam.fi 

Valtaisan tuotteliaana muusikkona tunnettu yhdysvaltalainen R. Stevie Moore konsertoi Helsingissä Kuudennella Linjalla perjantaina 23. toukokuuta. Uransa aikana satoja albumeja indiepopista punkiin ja elektronisesta musiikista psykedeliarockiin julkaissut lo-fi-pioneeri on toiminut keskeisenä innoittajana esimerkiksi Guided By Voicesin ja Ariel Pink's Haunted Graffitin kaltaisille bändeille.

R. Stevie Moore (s. 1952) on viettänyt koko elämänsä musiikin parissa. Nashvillelaisartistin isä on Elviksen ja Roy Orbisonin taustalla soittanut Bob Moore, jonka innoittamana R. Stevie aloitti säveltämisen jo nuorella iällä. Vuoden 1966 jälkeen mieheltä on julkaistu huikeat yli 400 albumia, jotka sisältävät runsaat 2000 kappaletta. Mooren levyt on äänitetty lähes poikkeuksetta miehen kotistudiossa ja julkaistu pieninä painoksina DIY-hengessä ilman levy-yhtiöiden apua.

Viime vuosien yksittäisistä julkaisuista R. Stevie Moore muistetaan parhaiten Ariel Pinkin kanssa äänittämästään "Ku Klux Glam" -albumista (2012), Jad Fairin seurassa tehdystä "FairMoore"-pitkäsoitosta (2002) sekä vuoden 2012 Record Store Day -erikoisjulkaisusta The Vaccines -bändin kanssa.

Ennen tapahtuman pääesiintyjää lavalle nousee Fonal-levymerkin Sami Sänpäkkilän ja kuvataitelija-muusikko Ville Pirisen uudelle Äänetön-levymerkille kiinnitetty J. Tolvi. Turkulaisartistin viimeisin sooloalbumi "Kuinka kehtaatte" julkaistiin marraskuussa 2013, ja parhaillaan J. Tolvi valmistelee myöhemmin tänä keväänä ilmestyvää Pöllöt-yhtyeen debyyttilevyä. 

Kuudennen Linjan alkuillan konsertin ovet avataan klo 19.00 ja tapahtuma päättyy klo 22.00 mennessä.

— Mainos —
— Sisältö jatkuu —

Tapahtumapaikka / Venue

Hämeentie 13
00500 HELSINKI

Kopioi tapahtuman linkki / Copy event link

Lähetä juttuvinkki tai anna palautetta sivustosta ✍️

Tilaa tapahtumavinkit sähköpostiisi

Jaa tapahtuma valitsemassasi palvelussa / share this event on:

(Translate page)

Hämeentie 13
00500 HELSINKI

Vinkkaa tai anna palautetta

Kerro kokemuksesi paikasta. Mistä pidit tai mikä on erityisesti mainitsemisen arvoista? *

(maks. 500 merkkiä)
(yhteystietoja ei julkaista, vain valinnainen nimimerkki)

Kuvavarmennus

Varmista laskutoimituksella, ettet ole robotti. / Make sure you are not a robot

captcha
Jos kuva on liian epäselvä tai päivitit puuttuvan tiedon, lataa uusi lasku klikkaamalla tästä (lomakkeen tiedot eivät katoa) Load new calculation by clicking here

* Pakollinen kenttä

Kiitos ehdotuksestasi! Stadissa.fi julkaisee sopivat ehdotukset sivulle.

Tarvitseeko paikan kuvaus mielestäsi muokkausta tai lisäystä? Kirjoita muokkaus-ehdotuksesi allaolevaan kenttään.

(maks. 1000 merkkiä)
(yhteystietoja ei julkaista)

Kuvavarmennus

Varmista laskutoimituksella, ettet ole robotti. / Make sure you are not a robot

captcha
Jos kuva on liian epäselvä tai päivitit puuttuvan tiedon, lataa uusi lasku klikkaamalla tästä (lomakkeen tiedot eivät katoa) Load new calculation by clicking here

* Pakollinen kenttä

Kiitos ehdotuksestasi! Stadissa.fi julkaisee sopivat ehdotukset sivulle.

Ehdota kuvaa tähän paikkaan. Huomioithan, että sinulla tulee olla oikeudet kuvaan ja sen julkaisemiseen.

(maks. 20 kuvaa ja 500 kilotavua)