Pöllöt, Long-Sam, pe 6.6.
Liput ovelta alk. 8 €, mikäli jäljellä.
Alennukseen oikeuttava Korjaamolainen-kortti tarkistetaan tapahtuman ovella. Korjaamolaiseksi voit liittyä Tiketin Helsingin Urho Kekkosen kadun toimipisteessä tai Korjaamon nettisivuilla osoitteessa www.korjaamo.fi
Pöllöt on syksyllä 2012 perustettu turkulainen, turkulais-helsinkiläinen ja suomalainen rokkibändi. Yhtye soittaa musiikkinsa rennosti ja tosissaan mutta ei vakavissaan. Yhdessä soittamisen ilo yhdistyy tarttuviin lauluihin. Sanoitukset ovat rohkeita, kokeellisia pieniä tarinoita, arkipäivän mystisyyteen pureutuvia seikkailuja.
Pöllöjen soittajat ovat vaikuttaneet muun muassa Cats on Fire, The New Tigers, Lau Nau, Kiila, Jarse, Barry Andrewsin disko, Goodnight Monsters ja Kauppilan puutarha -yhtyeissä. Jaakko Tolvi, Janne Kauppinen, Markus Jalonen, Ville Hopponen ja Jukka Herva ovat olleet mukana kymmenillä julkaisuilla. Tämä kokemus näkyy ja kuuluu. Pöllöjen musiikki tuntuu heti ensimmäisestä soinnustaan lähtien vaivattomalta ja luonnolliselta. Aivan kuin se olisi ollut aina olemassa. Pintaa syvemmältä löytyvät todella ainutlaatuiset sanoitukset, sovitukset ja sävellykset, jotka jäävät hivelemään korvia pitkiksi ajoiksi.
Long-Sam on Jyväskylästä lähtöisin oleva Sami Toroi, joka on julkaissut aikaisemmin yhden pitkäsoiton Long-Sam taiteilijanimen alla. Sami vaikuttaa myös Yön Syke kokoonpanossa ja on levyttänyt musiikkia Jaakko Eino Kalevin kanssa.
Tapahtumapaikka / Venue
Jaa valitsemassasi palvelussa:
Stadissa.fi tarjoaa vinkkejä vapaa-aikaan vuoden ympäri.
Voit vinkata mukaan tapahtuman tai uutisen Helsingin seudulta.







































































