Arto Lindsay Band With Special Guest Marc Ribot
Live Nation proudly presents
Arto Lindsay Band with Special Guest Marc Ribot
Pitkän linjan muusikko, yhdysvaltalainen Arto Lindsay saapuu Suomeen kesällä yhtyeensä kera. Mukana keikoilla on erikoisvieras, niin ikään yhdysvaltalainen kitaristi Marc Ribot, joka tunnetaan mm. Tom Waitsin luottomuusikkona.
Kitaristi, laulaja, äänitaiteilija ja tuottaja Arto Lindsay, syntyisin yhdysvaltalainen, mutta nuoruutensa Brasiliassa viettänyt moniosaaja, on taittanut urallaan monenlaisia raja-aitoja. Hän saavutti kulttimainetta New Yorkiin muutettuaan Lower East Siden noise rock -piireissä jo 1980-luvun alusta lähtien ja soitti mm. DNA, Lounge Lizards, Ambitious Lovers ja Golden Palominos -yhtyeiden riveissä. 90-luvulla Lindsay julkaisi useamman levyn omalla nimellään yhdistellen tuotannossaan varsin kokeellisesti mm. noise rockia ja brasilialaisia soundeja sekä tuotti useiden brasilialaisartistien, kuten esimerkiksi Caetano Veloson ja Gilberto Gilin levyjä. Hän on voittanut myös arvostetun Latin Grammyn brasilialaistähti Marisa Monten albumin tuotannosta. Ääni-installaatiotaiteilijanakin tunnettu Arto Lindsey on pitkän uransa aikana myös toiminut musiikillisena kuraattorina mm. Brasilian Carlton Arts Festivalille ja Lontoon Barbican Centrelle.
Arto Lindsay Bandin kitaristina nähtävä Marc Ribot on myös ehtinyt urallaan varsin moneen mukaan. Ribot on tehnyt yhteistyötä mm. Robert Plantin, Alison Kraussin, Marianne Faithfullin, Elvis Costellon, T Bone Burnettin, John Mellencampin ja Norah Jonesin kanssa ja julkaissut parikymmentä albumia omalla nimellään. Omassa musiikissaan Ribot on tehnyt mielenkiintoisia tutkimusmatkoja jazzin, rockin, kokeellisen noisen ja maailmanmusiikin saralle.
Arto Lindsay ja Marc Ribot ovat tehneet säännöllisesti yhteistyötä jo Ambitious Lovers -yhtyeen ajoista lähtien. Molemmat tunnetaan musiikin kunnianhimoisina kokeilijoina, joiden yhteiset keikat ovat herättäneet ihastusta taidokkailla impro-osuuksilla ja intensiteetillään.
Tuotanto Live Nation Finland Oy
http://www.livenation.fi
Tapahtumapaikka / Venue
Jaa valitsemassasi palvelussa:
Stadissa.fi tarjoaa vinkkejä vapaa-aikaan vuoden ympäri.
Voit vinkata mukaan tapahtuman tai uutisen Helsingin seudulta.







































































