Ben Frost (Aus), ma 22.9.
Liput ovelta 21 €, mikäli jäljellä
HUOM! Keikka siirtynyt Tavastialta Ääniwalliin.
Tavastialle ostetut liput käyvät sellaiseenaan.
Toukokuun lopussa ylistetyn uutuusalbumin julkaissut modernin elektronisen musiikin säveltäjä Ben Frost saapuu alkusyksystä ensimmäistä kertaa urallaan Suomeen. Mute Recordsille kiinnitetty australialaismuusikko konsertoi Helsingissä Ääniwalli-klubilla maanantaina 22. syyskuuta. Tapahtuman liput tulevat myyntiin Tikettiin torstaina 19. kesäkuuta.
Australiassa kasvanut, mutta vuodesta 2005 lähtien Islannissa vaikuttanut Ben Frost on kerännyt mainetta paitsi omista soololevystään ja lukuisista yhteisproduktiostaan myös palkituista töistään elokuvasävellysten sekä video-ja näyttämötaiteen parissa. Ensimmäisillä soololevyillään "Steel Wounds" (2003), "Theory of Machines" (2007) ja "By the Throat (2009)" Frost keskittyi minimalistiseen äänitaiteeseen sekä ambient-vaikutteiseen elektroniseen musiikkiin. Ajankohtainen uutuuslevy vie artistia yhä monimuotoisempien äänimaisemien pariin.
Toukokuun lopussa Mute-levymerkillä julkaistu "A U R O R A" on jo nyt nostettu Ben Frostin uran merkittävimmäksi teokseksi. Lukemattomien huippuarvioiden jatkeeksi Pitchforkilta "Best new music" -arvonimen saaneella albumilla Frost hylkäsi kitarat, jouset ja pianon. Tilalle ovat tulleet entistä äänekkäämmin soivat syntetisaattorit sekä Liturgysta ja Swansista tuttujen lyömäsoittajien raa'at perkussiot.
Oman soolotuotantonsa ohella Ben Frost on vieraillut muun muassa Tim Heckerin ja Colin Stetsonin albumeilla sekä tehnyt yhteistyötä Brian Enon kanssa. Lisäksi hän on kirjoittanut musiikkia lukuisiin tanssi- ja teatteriteoksiin sekä säveltänyt palkitun soundtrackin Cannesin kilpasarjassa ensi-iltansa saaneeseen "Sleeping Beauty" -draamaan (2011) ja Suomenkin valkokankailla viime vuonna nähtyyn islantilaiselokuvaan "Syvyys".
Tapahtumapaikka / Venue
Jaa valitsemassasi palvelussa:
Stadissa.fi tarjoaa vinkkejä vapaa-aikaan vuoden ympäri.
Voit vinkata mukaan tapahtuman tai uutisen Helsingin seudulta.






































































