Poets Of The Fall, pe 3.10.
Kansainvälisesti menestynyt helsinkiläisbändi Poets of the Fall julkaisee syyskuussa uransa kuudennen studioalbumin "Jealous Gods", jota seuraava kiertue käynnistyy jo perinteisellä Tavastian levynjulkaisukeikalla 3. lokakuuta. Tavastian lisäksi yhtye esiintyy Suomessa alkusyksystä ainoastaan julkaisukeikkaa seuraavana päivänä Oulussa, jonka jälkeen kiertue jatkuu Saksaan.
Yksitoista uutta kappaletta sisältävän Jealous Gods –levyn ensimmäinen single Daze julkaistaan elokuun 22. päivä. Jealous Gods täydentää albumitrilogian, jonka aiemmat osat ovat vuonna 2008 julkaistu Revolution Roulette sekä vuonna 2010 ilmestynyt Twilight Theater. Suomesta kaksi platina- ja neljä kultalevyä saaneen bändin edellinen studioalbumi Temple of Thought julkaistiin vuonna 2012.
"Levyä tehdessä osoitimme itsellemme taas, että musiikin kanssa täytyy vaan mennä luomisvimma ja uho edellä, eikä kelata mihin genreen tässä muka kuulutaan. Hienointa siinä on se, kun tavoittaa jotain täysin uutta, joka taas inspiroi ja pitää koko homman vapaana, kiinnostavana ja freesinä", kommentoi Marko Saaresto uuden levyn tekoprosessia.
Vuonna 2003 perustetun Poets of the Fallin ensimmäinen single Late Goodbye tavoitti miljoonia ihmisiä ympäri maailman Max Payne 2 -tietokonepelin kautta. Yhtyeen vuonna 2005 julkaistu debyyttialbumi Signs of Life ponkaisi ilmestymisviikollaan suoraan Suomen virallisen Top 40 -albumilistan ykköseksi, ja viihtyi listalla yli vuoden. Myös vuonna 2006 julkaistu kakkosalbumi Carnival of Rust valtasi ilmestyessään listan paalupaikan - esikoisen ollessa edelleen listoilla. Molemmat albumit myivät sittemmin platinaa. Kolmas albumi Revolution Roulette julkaistiin vuonna 2008. Myös se meni suoraan levylistan ykköspaikalle, ja myi kultaa vain muutama viikko julkaisunsa jälkeen. Neljäs albumi Twilight Theater tuli kauppoihin keväällä 2010. Se myi kultaa viikossa, ja teki samalla myös listahistoriaa antaen bändille neljä ykköspaikkaa neljällä ensimmäisellä albumillaan. Ensimmäinen biisi- ja videokokoelma Alchemy Vol. 1 julkaistiin vuonna 2011 ja viides studioalbumi Temple of Thought näki päivänvalon keväällä 2012. Viime vuonna julkaistiin bändin ensimmäinen live-DVD Live in Moscow.
Poets of the Fall on solisti Marko Saaresto, kitaristit Olli Tukiainen ja Jaska Mäkinen, kosketinsoittaja Markus Kaarlonen, basisti Jani Snellman ja rumpali Jari Salminen.
Tapahtumapaikka / Venue
Jaa valitsemassasi palvelussa:
Stadissa.fi tarjoaa vinkkejä vapaa-aikaan vuoden ympäri.
Voit vinkata mukaan tapahtuman tai uutisen Helsingin seudulta.







































































