Rakkaus kolmeen appelsiiniin / The Love for Three Oranges
Hinta: 12e/8e
Ajankohdat:
Tapahtumasta:
Tämä esitys syntyi ohjaajan pelosta joutua omalle epämukavuusalueelleen, sekä luopumaan kontrollista.
Kellariteatterin jäsenet saivat antaa oman ehdotuksensa kesänäytelmäksi ja kaikkien ehdotusten joukosta arvoimme tulevan ohjauksemme.
Koska on kesä ja kesällä pitää tehdä hulluuksia, jaoimme näytelmän kahtia.
Toinen ohjaajista ohjaa näytelmän ensimmäisen puoliskon ja toinen toisen. Näin tuomme näkyväksi ohjaajan henkilökohtaisen vision vaikutuksen lopputulokseen.
Kaksi erillistä työryhmää on treenannut Kellariteatterilla omaa puolikastaan tietämättä mitään toisen ryhmän suunnitelmista.
Kaksi maailmaa, yksi näytelmä
RAKKAUS KOLMEEN APPELSIINIIN
Ensimmäinen näytös
”Mun puolikas alkoi Berliiniläisestä homeasunnosta,
kahden kuukauden unettomuudesta
ja oman kehoni haurauden ymmärtämisestä.”
-Josefina
Ohjaus: Josefina Rautiainen
Apulaisohjaaja: Amy Burgess
Puvustus: Riina Nieminen
Näyttämöllä: Alen Nsambu, Jaakko Tikkanen, Kirsi-Marja Harju, Petri Huhtala, Rosa Remes, Niina Karppinen, Ia Nissinen
_____________________________________________
THE LOVE FOR THREE ORANGES
Second act:
”I have no idea what I'm getting myself into,
so it must be something I have to do.”
-Sini
Director: Sini Tikkanen
Assistant director: Elisa Pursiainen
Costume Designers: Liisa Ronkainen ja Niina Erkkilä
Actors: Milja Eskelinen, Topi Hintukainen, Ona Korpiranta, Jarkko Lehtiranta, Johnny Lind, Katimari Niskala, Satu-Lotta Parkatti, Tanja Parviainen
P.S. We speak English on the second act. / Toisessa näytöksessä puhumme englantia.
Muu työryhmä:
Dokumentointi: Jaakko Laasanen
Juliste&käsiohjelma: Joni Villanen
Käsikirjoitus alkuperäisen teoksen pohjalta: Josefina & Sini
Lavastus: Josefina & Sini työryhmä
Tarpeisto: Maria Kangas työryhmä
Tuottaja: Amy Burgess Josefina & Sini
Valot: Niina Tuunanen
Äänisuunnittelu: Sakari Kervinen ja Petri Jormanainen
Esitykset aina kello 19:00
26.07.2014 (ensi-ilta)
28.07.2014
30.07.2014
01.08.2014
05.08.2014
06.08.2014
13.08.2014
15.08.2014
16.08.2014 (viimeinen esitys)
Liput myynnissä: http://www.kellariteatteri.fi/#!ohjelmisto/70
http://www.kellariteatteri.fi/#!ohjelmisto/70
https://www.facebook.com/events/542379249207558/

Tapahtumapaikka / Venue
Jaa valitsemassasi palvelussa:
Stadissa.fi tarjoaa vinkkejä vapaa-aikaan vuoden ympäri.
Voit vinkata mukaan tapahtuman tai uutisen Helsingin seudulta.