Ilta Iiron Kanssa: Iiro Rantala Super Trio & Iiro Rantala String Trio
Helsingin juhlaviikot
Helsinki Festival
Ilta Iiron kanssa
Iiro Rantala Super Trio & Iiro Rantala String Trio
Torstai 28.08.2014 klo 19.00
Huvila-teltta
Suomen suosituimman jazzmuusikon Iiro Rantalan draivi ja energia hämmästyttävät vuodesta toiseen. Huvila-teltassa vietetään unelmien ilta Iiron kanssa: maestro esiintyy kahden tuoreen, kansainvälisen superkokoonpanon kanssa.
Super Trion tsekkiläinen basistilegenda Miroslav Vitouš on vaikuttanut 1960-luvulta saakka modernin jazzin terävimmässä kärjessä niin Yhdysvalloissa kuin Euroopassakin. Mm. Miles Davisin, Chick Corean ja Jan Garbarekin yhtyeissä soittaneen Vitoušin virtuoosimainen tekniikka ja verevä ilmaisu sopivat täydellisesti Rantalan tunnistettavan, leikillisen ja pakahduttavan kauniin soundin rinnalle. Trion viimeistelee saksalainen rumpalisuuruus Wolfgang Haffner.
Lisäksi Iiro tuo Huvilaan vajaan vuoden vanhan String Trio -yhtyeensä. Sen jousisoittimissa kuullaan kahta nuorta rajoja rikkovaa musiikkikomeettaa: puolalaista viulistia Adam Baldychia ja kroatialaista, Wienissä vaikuttavaa sellistiä Asja Valcicia. He sekoittavat klassisen jousisoinnin parhaita piirteitä rantalamaisen töykeän improvisaation kanssa — kauniita melodioita unohtamatta. Huvilassa kuullaan Euroopassa laajalti keikkailleen trion harvinainen Suomen keikka.
---
Tähän tilaisuuteen voit ostaa Ravintola Juuren erikoishintaisen aterian etukäteen!
Menu: Rieskakebab liha- tai kasvistäytteellä ja punasipulipikkelssiä
Briejuustoa, hillottua omenaa ja karviaista
Kurpitsa-suklaabrownieta ja kahvisiirappia
Menu on tarjolla ennen konserttia, väliajalla ja konsertin jälkeen.
Huvila-teltan ikäraja on 18 vuotta. Nuoremmat pääsevät sisään huoltajansa seurassa. Ikäraja ei koske 31.8. päiväkonserttia.
Konsertit alkavat klo 19 ja päättyvät su-to viimeistään klo 22 ja pe-la klo 22.30.
Lipunmyyntipiste ja ravintola avataan klo 18. Illan ensimmäisen esiintyjän ja pääesiintyjän välillä on noin 30 minuutin tauko. Elokuun illat voivat olla viileitä, joten varaa mukaan lämmintä päälle.
3 lipun Sarjalippu vain Lippupalvelun lippukaupoista. Varauksia voi tehdä myös puhelinpalvelussa. Ryhmälippu vain Lippupalvelun puhelinpalvelusta. Lisätiedot: http://www.helsinginjuhlaviikot.fi/info/liput
http://www.helsinginjuhlaviikot.fi
Tapahtumapaikka / Venue
Jaa valitsemassasi palvelussa:
Stadissa.fi tarjoaa vinkkejä vapaa-aikaan vuoden ympäri.
Voit vinkata mukaan tapahtuman tai uutisen Helsingin seudulta.






































































