Veisulauluilta Soutustadikalla
Ajankohdat:
Tapahtumasta:
Töölön seurakunta järjestää sunnuntaina 24.8 klo 18 Veisulauluillan Soutustadionilla. Ideana on koota nuoria ja nuorekkaita yhteen hyvän musiikin kanssa, kesän riparimuistojen ollessa tuoreessa muistissa tai vaikka nostalgiassa.
Tapahtumassa yhteislauletaan tuttuja Nuoren Seurakunnan Veisukirjan (2010-painos) lauluja taustayhtyeen säestäessä. Klassikkoja luvassa!
Töölön seurakunta on järjestänyt monet vuosikymmenet virsilauluiltoja kesäsunnuntaisin juuri Soutustadionilla. Tämä, ensimmäinen laatuaan oleva veisulauluilta, on kesän 2014 viimeinen lauluilta.
Soutustadion on Helsingin Taka-Töölön Taivallahdessa sijaitseva, Helsingin olympiakisojen melonta- ja soututapahtumia varten rakennettu pieni rantastadion. Sen suunnitteli arkkitehti Hilding Ekelund, jonka muihin töihin lukeutuu mm. Töölön kirkko.
Veisulauluiltaan on vapaa pääsy ja sinne ovat tervetulleita kaikki ikään ja kotiseurakuntaan katsomatta. Tapahtuma on myös oiva tilaisuus päästä tutustumaan historialliseen paikkaan. Osoite on Merikannontie 4. Omalla veneelläkin voi tulla.
Lisätietoja: Nuorisotyönohjaaja Mikko Saari, 040-837 9291

Tapahtumapaikka / Venue
Jaa valitsemassasi palvelussa:
Stadissa.fi tarjoaa vinkkejä vapaa-aikaan vuoden ympäri.
Voit vinkata mukaan tapahtuman tai uutisen Helsingin seudulta.