Anathema (Uk)
ANATHEMA SUOMEEN MARRASKUUSSA
Tunnelmoivan rockin kärkinimi Anathema saapuu marraskuussa kahdelle Suomen keikalle. Uuden levynsä kesäkuussa julkaiseva brittiläisyhtye esiintyy Helsingin The Circuksessa perjantaina 7. marraskuuta ja Tampereen Pakkahuoneella lauantaina 8. marraskuuta. Keikkojen lipunmyynti käynnistyy torstaina 24. huhtikuuta.
Anathema on täyttänyt salit Suomessa useamman kerran aikaisemminkin. Musiikillisesti death/doomilla uransa aloittanut bändi on hionut soundinsa kauniin raskaaseen ja tummaan suuntaan. Liverpoolissa vuonna 1990 perustetun Anatheman tavallisuudesta poikkeavat, musiikillisesti tyylikkäät ratkaisut ovat pitäneet kriitikoiden ja fanien innostusta yllä vuodesta toiseen.
Yhtye on julkaisemassa kesäkuun alussa uuden levynsä ”Distant Satellites”, jonka äänitykset tehtiin Oslossa Christer-André Cederbergin toimesta. Bändi on kertonut levyn olevan yhtyeen uran kulminaatiopiste, jossa tiivistyy Anatheman musiikillinen polku vuosien varrelta: ”There is beauty, intensity, drama, quietude, and extra musical dimensions that the band have previously only hinted at.” Levyn kansitaiteen on suunnitellut korelainen taitelija Sang Jun Too.
KEIKAT:
Anathema (UK) – Satellites over Europe
Pe 7.11.2014 The Circus, Helsinki
La 8.11.2014 Pakkahuone, Tampere
LIPUT:
Myyntiin to 24.4.2014 klo 9
Palvelumaksuineen alkaen 30,50 euroa Lippupalvelun myyntipisteistä, puhelinpalvelusta 0600 10 800 (1,98 €/min + pvm) ja netistä http://www.lippupalvelu.fi.
Järjestäjä: Live Nation Finland Oy
Tapahtumapaikka / Venue
Jaa valitsemassasi palvelussa:
Stadissa.fi tarjoaa vinkkejä vapaa-aikaan vuoden ympäri.
Voit vinkata mukaan tapahtuman tai uutisen Helsingin seudulta.







































































