Roni Martin & Jukka Orma Band: Maailmasta-Levyn 10-Vuotisjuhlapainoksen Julkaisukeikka
Ajankohdat:
Tapahtumasta:
ma 22.9.2014 klo 20 Roni Martin, Jukka Orma, Sanna Salmenkallio, Ulf Krokfors, Miguel Kolliander ja Kaari Martin
KOM-teatterin Ravintolanäyttämöllä, KOM-ravintola, Kapteeninkatu 26, Helsinki.
Liput 15 €, ennakkoon KOM-toimistosta (ma klo 11-18, ti-pe klo 11-16), Kapteeninkatu 26, puhelin (09) 6841 841.
Syyskuussa tulee kuluneeksi kymmenen vuotta Roni Martinin ja Jukka Orman Maailmasta-levyn ilmestymisestä. Sen kunniaksi levystä ilmestyy uudelleen miksattu juhlapainos, joka sisältää myös ennen julkaisematonta materiaalia. Levyn kannen on piirtänyt taiteilija Rosa Liksom.
”Levyn aiempi painos on ollut pitkään loppuunmyyty. Olemme esittäneet Maailmasta-levyn materiaalia paljon, joten se on myös elänyt matkan varrella. Karrikoiden voisi sanoa, että esimerkiksi Hullun miehen hevonen kuullaan levyllä nyt myös sellaisena, miksi se on hioutunut 1500 keikkaa myöhemmin”, Roni Martin kertoo.
Levynjulkistuskeikka nähdään KOM-teatterin Ravintolanäyttämöllä 22.9., jolloin lavalle nousevat Roni Martinin ja Jukka Orman lisäksi myös tanssija Kaari Martin, viulisti Sanna Salmenkallio, rumpali Miguel Kolliander sekä kontrabasisti Ulf Krokfors. Illassa flamencon liikekieli ja rytmit yhdistyvät moderniin rytmimusiikkiin saumattomasti.
”Maailmasta on hyvä esimerkki siitä, miten pitkälle flamencon voi viedä juuriltaan menettämättä kuitenkaan sen ydintä. Saarikosken lyriikat istuvat flamencon henkeen erinomaisesti. Flamencon istuttaminen nykymusiikkiin ja tanssille säveltäminen ovat Ronin erityisosaamista parhaimmillaan”, kertoo Kaari Martin.
Maailmasta-teos sai ensi-iltansa Helsingin Juhlaviikkojen Huvilateltan ohjelmassa elokuussa 2004, ja sitä on esitetty sen jälkeen laajasti. Maailmasta-levy valittiin ilmestymisvuonnaan yhdeksi kriitikoiden vuoden levyistä Helsingin Sanomissa.

Tapahtumapaikka / Venue
Jaa valitsemassasi palvelussa:
Stadissa.fi tarjoaa vinkkejä vapaa-aikaan vuoden ympäri.
Voit vinkata mukaan tapahtuman tai uutisen Helsingin seudulta.