Sellosali: Ninni Poijärvi - Juhlakonsertti
Ninni Poijärvi tunnetaan suomalaisen musiikkimaailman valovoimaisena monitaiturina. Häntä on ylistetty niin Suomessa kuin maailmallakin, erityisesti juurimusiikin saralla valloittavana artistina ja muusikkona. Laulunkirjoittajana Ninni on omintakeinen, tyylilleen uskollinen oman tien kulkija. Hänen musiikkinsa on akustisen herkkää, mutta täynnä voimakkaita tunteita. Syksyllä julkaistaan Poijärven neljäs soololevy, jota on odotettu pitkään ja hartaasti, edellisestä Virta-albumin ilmestymisestä on vierähtänyt jo kuusi vuotta. Levynjulkaisun lisäksi on muutenkin syytä juhlaan, 9. lokakuuta Ninni täyttää 40 vuotta ja haluaa viettää sen ystäviensä kanssa itselleen vuosien saatossa tutuksi tulleessa lämminhenkisessä Sellosalissa. Konsertin ensimmäisellä puoliajalla Ninni esittää uuden levyn kappaleita, toisella puoliskolla kuullaan Ninniä yhdessä oman Hoedown-yhtyeensä kanssa.
Ninni Poijärvi (laulu, viulu, piano), Mika Kuokkanen (laulu, kitarat), Olli Haavisto (dobro, pedal steel), Pekka Gröhn (basso, koskettimet), Topi Kurki (rummut), Esa Kaartamo (laulu, kitara), Jarmo Nikku (mandoliini, kitara), Masa Maijanen (basso)
Kesto 2 h, sis. väliajan
Liput alkaen 22,50/18,50 €, Lippupiste. Ovelta 23/19 €
Naulakkomaksu 2 €
Tapahtumanumero R-kioskilla on: 107048
Tapahtumapaikka / Venue
Jaa valitsemassasi palvelussa:
Stadissa.fi tarjoaa vinkkejä vapaa-aikaan vuoden ympäri.
Voit vinkata mukaan tapahtuman tai uutisen Helsingin seudulta.







































































