Dan Reed (Usa) - Transmission Cd Release Party + Support, to 14.5.
Ovella peritään eteispalvelumaksu 3 €
20:00 Ovet
20:30 Support
21:30 Dan Reed
Maailmanlaajuisesti tunnettu lauluntekijä juhlii uuden "Transmission"-levynsä julkaisua myös Suomessa!
Kansainvälisen uransa Dan Reed Network -funkrockyhtyeen laulusolistina aloittanut ja nyt kolmannen soololevynsä julkaiseva Dan Reed palaa keikalle Helsinkiin. Yhdysvaltalainen lauluntekijä on asunut viime vuodet Euroopassa, mutta keikkaillut Suomessa vain kahdesti: Networkin kanssa vuonna 1989 ja soolona 2010.
Dan Reed Networkin albumeja myytiin aikanaan yhteensä yli kaksi miljoonaa kappaletta, ja bändi kiersi mm. David Bowien, Bon Jovin ja Rolling Stonesin kanssa kunnes lopetti toimintansa 1990-luvun puolivälissä. Viime vuonna Network teki muutaman paluukeikan, mutta Dan jatkaa samalla soolouraansa.
Dan Reedin ensimmäinen sooloalbumi "Coming Up For Air" ilmestyi vuonna 2010 ja toinen "Signal Fire" 2013. Uusin "Transmission" julkaistaan helmikuussa 2015, mutta laulaja haluaa pitää julkkarit myös toukokuussa On the Rocksissa.
Dan Reedin akustisilla keikoilla kuullaan aina Danin soolomateriaalia sekä hienoja Dan Reed Network -klassikoita.
Tapahtumapaikka / Venue
![]() |
Yli 600 parannusideaa kaupunkiin - äänestä suosikkisi toteutukseen |
![]() |
Pitbull sai lisäkonsertin Helsinkiin I'm Back -kiertueelleen |
![]() |
Tämä taianomainen valoteos ihastuttaa Kallion kirkossa |
![]() |
Yleisölle avattu 112-vuotiaan laivan sauna antaa pehmeät löylyt |
![]() |
Tämän leipomo-kahvilan karjalanpiirakoilla on EU-sertifikaatti |
![]() |
Konepajan näyttämö toi kiinnostavia toimijoita Vallilaan |
![]() |
Suosittu esitys tekee joukkuevoimistelun kääntöpuolia näkyväksi |
![]() |
Uusi slovariklubi vie 80- ja 90-lukujen diskotunnelmaan |
![]() |
Yrjönkadun uimahalli avautui pitkän odotuksen jälkeen |
![]() |
Tämä lavarunous-ilta on tiettävästi ainoa laatuaan koko maailmassa |
![]() |
Gallträsk on pieni talviparatiisi Kauniaisissa |
![]() |
Tällainen on paljon kehuttu pastaravintola Eerikinkadulla |
![]() |
Näyttävä lautailutapahtuma valloittaa Senaatintorin Alpit |
![]() |
Heurekan kympin torstai-illoissa sukelletaan tieteen maailmaan |
![]() |
Ilmaispäivinä maksutta moniin kulttuurikohteisiin ja museoihin |
![]() |
Alkoholittomien laatujuomien ensimmäinen myymälä Helsinkiin |
![]() |
Kaivopuiston uudistettu Mannerheim-museo kerää suosiota |
![]() |
Jennin taideteokset ihastuttavat somessa ja myyvät ympäri maailmaa |
![]() |
Tämä ikoninen blues-rock -yhtye saapuu kesäkuussa Suomeen |
![]() |
Stalinin vainojen tuhansien suomalaisten tarina näyttämölle |
![]() |
Suomalaisten juustomaku juontaa Sveitsistä, kertoo kauppias |
![]() |
Tämä julkisivu-illuusio vetää yleisöä Amos Rexin uuteen näyttelyyn |
![]() |
70- ja 80-lukujen Steissi herää henkiin valokuvissa |
![]() |
Maestroja ja untuvikkoja - katso stand-up klubit ja keikat |
![]() |
Kiasmassa tutustutaan nykytaiteeseen maksutta erikoispäivinä |
![]() |
Tämä näyttely sukeltaa ruokalähettien työhön ja olosuhteisiin |
![]() |
Matka tähän suosittuun pizzaravintolaan on vaivan arvoinen |
![]() |
Juha leipoo kaupungin parhaiksi kehutut korvapuustit 35 vuoden kokemuksella |
![]() |
Uudistettu Kaisaniemenpuisto kerää kiitosta ja kehuja |
![]() |
Punavuorelainen olutravintola vähentää hävikkiä tuoppi kerrallaan |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä rakastetusta kaupasta löytyy makeaa joka makuun |






































