Aku Ankan hyväntekeväisyyshuutokauppa
Sanomatalossa myydään keräilijöiden himoitsemia Ankka-harvinaisuuksia Lastensairaalaan hyväksi. Nuijan varteen tarttuu teeveestä tuttu huutokauppakeisari Aki Palsamäki ja tavattavissa on myös Ankka-piirtäjä Kari Korhonen, joka piirtää ja signeeraa töitään.
Luettelo myytävistä kohteista
Myyntiin tulee aarteita uusiin tiloihin muuttaneen Aku Ankan toimituksen kätköistä.
”Kuten kaikkien muuttojen yhteydessä, meidänkin varastoistamme löytyi Lapinmäentieltä lähtiessä kaikenlaista. Samalla toimituksessa syntyi ajatus laittaa osa siitä eteenpäin hyvään tarkoitukseen”, Aku Ankan päätoimittaja Aki Hyyppä kertoo
Hyvän tekeminen sai huutokauppakeisarin lähtemään Helsinkiin asti.
"Aku Ankka on sellainen tuote, että sen aivan jokainen suomalainen tietää. Minullekin lehti on joskus nuorempana tullut, niin kuin melkein jokaiselle suomalaiselle. Tänä aikana hyväntekeväisyys on entistä tärkeämpää. Kun Aku Ankan kautta ollaan hyvään tarkoitukseen rahaa keräämässä, niin kyllähän minäkin halusin olla mukana.” kertoo Palsamäki.
Kohteiten hintaa Palsamäki ei lähde arvioimaan.
"Arvokkaimpia lienevät tuo mainittu Barksin Luotilaakson sheriffi -juliste. Myös [Don] Rosan piirrokset tai nimmarit saattavat houkuttaa huutajia. Upeita juttuja on myynnissä noin 25 kohdetta"
Tilaisuudessa kaupataan muun muassa signeerattuja, nahkakantisia kokoomateoksia eri piirtäjiltä, Carl Barksin signeeraaman jättijulisteen sekä muita legendan signeeraamia harvinaisuuksia.
Tapahtumapaikka / Venue
Tilaa tapahtumavinkit sähköpostiisi
Jaa valitsemassasi palvelussa:
Stadissa.fi tarjoaa vinkkejä vapaa-aikaan vuoden ympäri.
Voit vinkata mukaan tapahtuman tai uutisen Helsingin seudulta.
![]() |
Yli 600 parannusideaa kaupunkiin - äänestä suosikkisi toteutukseen |
![]() |
Pitbull sai lisäkonsertin Helsinkiin I'm Back -kiertueelleen |
![]() |
Tämä taianomainen valoteos ihastuttaa Kallion kirkossa |
![]() |
Yleisölle avattu 112-vuotiaan laivan sauna antaa pehmeät löylyt |
![]() |
Tämän leipomo-kahvilan karjalanpiirakoilla on EU-sertifikaatti |
![]() |
Konepajan näyttämö toi kiinnostavia toimijoita Vallilaan |
![]() |
Suosittu esitys tekee joukkuevoimistelun kääntöpuolia näkyväksi |
![]() |
Uusi slovariklubi vie 80- ja 90-lukujen diskotunnelmaan |
![]() |
Yrjönkadun uimahalli avautui pitkän odotuksen jälkeen |
![]() |
Tämä lavarunous-ilta on tiettävästi ainoa laatuaan koko maailmassa |
![]() |
Gallträsk on pieni talviparatiisi Kauniaisissa |
![]() |
Tällainen on paljon kehuttu pastaravintola Eerikinkadulla |
![]() |
Näyttävä lautailutapahtuma valloittaa Senaatintorin Alpit |
![]() |
Heurekan kympin torstai-illoissa sukelletaan tieteen maailmaan |
![]() |
Ilmaispäivinä maksutta moniin kulttuurikohteisiin ja museoihin |
![]() |
Alkoholittomien laatujuomien ensimmäinen myymälä Helsinkiin |
![]() |
Kaivopuiston uudistettu Mannerheim-museo kerää suosiota |
![]() |
Jennin taideteokset ihastuttavat somessa ja myyvät ympäri maailmaa |
![]() |
Tämä ikoninen blues-rock -yhtye saapuu kesäkuussa Suomeen |
![]() |
Stalinin vainojen tuhansien suomalaisten tarina näyttämölle |
![]() |
Suomalaisten juustomaku juontaa Sveitsistä, kertoo kauppias |
![]() |
Tämä julkisivu-illuusio vetää yleisöä Amos Rexin uuteen näyttelyyn |
![]() |
70- ja 80-lukujen Steissi herää henkiin valokuvissa |
![]() |
Maestroja ja untuvikkoja - katso stand-up klubit ja keikat |
![]() |
Kiasmassa tutustutaan nykytaiteeseen maksutta erikoispäivinä |
![]() |
Tämä näyttely sukeltaa ruokalähettien työhön ja olosuhteisiin |
![]() |
Matka tähän suosittuun pizzaravintolaan on vaivan arvoinen |
![]() |
Juha leipoo kaupungin parhaiksi kehutut korvapuustit 35 vuoden kokemuksella |
![]() |
Uudistettu Kaisaniemenpuisto kerää kiitosta ja kehuja |
![]() |
Punavuorelainen olutravintola vähentää hävikkiä tuoppi kerrallaan |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä rakastetusta kaupasta löytyy makeaa joka makuun |






































