Diablo, pe 16.10.

Ajankohdat:
Tämä tapahtuma on jo mennyt

Katso tulevia tapahtumia Stadissa.fi -etusivulta.

Tapahtumasta:

Liput ovelta 16 €, mikäli jäljellä.


Varmista soittoajat keikkapäivänä Tavastian sivuilta.

 

METALLIYHTYE DIABLO TEKEE PALUUN

Hartaasti odotettu kuudes albumi Silvër Horizon ilmestyy 18. syyskuuta

 

Metalliyhtye Diablo julkaisee uuden albumin seitsemän vuoden tauon jälkeen. 18. syyskuuta julkaistava Silvër Horizon on Pohjois-Pohjanmaalta lähtöisin olevan bändin kuudes albumi.

"Levyn konsepti on repäisty tieteiskirjallisuudesta. Tarkemmin v.1956 julkaistusta runoelmamuotoisesta tieteiskertomuksesta nimeltään Aniara, mihin "Silver Horizon" löyhästi pohjautuu. Kaikki kappaleet on sävelletty ja sanoitettu levylle suoraan määrättyyn järjestykseen, joten savotta ei ollut ihan sieltä helpoimmasta päästä. Draaman kaarta kun joutuu miettimään myös musiikin dynamiikan kautta", laulaja-kitaristi Rainer Nygård kuvailee.

Diablon ensimmäiset neljä levyä julkaistiin legendaarisen Poko Recordsin toimesta. Kultalevyrajoja hätyytellyt viides albumi Icaros (2008) oli ensimmäinen Sakara Records -yhteistyö, jonka tiimoilta bändi teki myös 40 keikan Euroopan kiertueen Children of Bodomin ja Cannibal Corpsen kanssa. Icaroksen jälkeen bändi jatkoi uuden materiaalin työstämistä aktiivisesti, mutta moninaisten sattumusten takia uutta musiikkia kuullaan vasta seitsemän vuoden odotuksen jälkeen. Nyt albumi on lähes tulkoon valmis ja kansi julkistettu.

 "Luotan tulevaan materiaaliin kuin Neuvostoliittoon. Bändin sisäinen kemiakin toimii kuin elokuvissa ikään. Tunteet on kyllä pinnassa! Ei tarvitse markkinamiesten häpeillen lähteä tätä myymään. Uskomatonta, että ollaan nyt tässä ja mikä parasta yhdessä kannattajien kanssa!", Nygård tunnelmoi.

Diablo teki näyttävän paluun keikkalavoille kesäkuussa soittamalla loppuunmyydyllä Vastavirta-klubilla Tampereella sekä juhannuksen pääesiintyjänä Nummirockissa. Syksyn kiertue starttaa Radio Rock-risteilyltä 19. syyskuuta ja jatkuu aina vuoden loppuun saakka. 

 

 


Tapahtumapaikka / Venue

Urho Kekkosen katu 4-6
00100 HELSINKI


Kopioi tapahtuman linkki / Copy event link

Tilaa tapahtumavinkit sähköpostiisi


Jaa valitsemassasi palvelussa:




(Translate page)



Stadissa.fi tarjoaa vinkkejä vapaa-aikaan vuoden ympäri.

Voit vinkata mukaan tapahtuman tai uutisen Helsingin seudulta.






Urho Kekkosen katu 4-6
00100 HELSINKI

Yli 600 parannusideaa kaupunkiin - äänestä suosikkisi toteutukseen
Lue lisää




Pitbull sai lisäkonsertin Helsinkiin I'm Back -kiertueelleen
Lue lisää




Tämä taianomainen valoteos ihastuttaa Kallion kirkossa
Lue lisää




Yleisölle avattu 112-vuotiaan laivan sauna antaa pehmeät löylyt
Lue lisää




Tämän leipomo-kahvilan karjalanpiirakoilla on EU-sertifikaatti
Lue lisää




Konepajan näyttämö toi kiinnostavia toimijoita Vallilaan
Lue lisää




Suosittu esitys tekee joukkuevoimistelun kääntöpuolia näkyväksi
Lue lisää




Uusi slovariklubi vie 80- ja 90-lukujen diskotunnelmaan
Lue lisää




Yrjönkadun uimahalli avautui pitkän odotuksen jälkeen
Lue lisää




Tämä lavarunous-ilta on tiettävästi ainoa laatuaan koko maailmassa
Lue lisää




Gallträsk on pieni talviparatiisi Kauniaisissa
Lue lisää




Tällainen on paljon kehuttu pastaravintola Eerikinkadulla
Lue lisää




Näyttävä lautailutapahtuma valloittaa Senaatintorin Alpit
Lue lisää




Heurekan kympin torstai-illoissa sukelletaan tieteen maailmaan
Lue lisää




Ilmaispäivinä maksutta moniin kulttuurikohteisiin ja museoihin
Lue lisää




Alkoholittomien laatujuomien ensimmäinen myymälä Helsinkiin
Lue lisää




Kaivopuiston uudistettu Mannerheim-museo kerää suosiota
Lue lisää




Jennin taideteokset ihastuttavat somessa ja myyvät ympäri maailmaa
Lue lisää




Tämä ikoninen blues-rock -yhtye saapuu kesäkuussa Suomeen
Lue lisää




Stalinin vainojen tuhansien suomalaisten tarina näyttämölle
Lue lisää




Suomalaisten juustomaku juontaa Sveitsistä, kertoo kauppias
Lue lisää




Tämä julkisivu-illuusio vetää yleisöä Amos Rexin uuteen näyttelyyn
Lue lisää




70- ja 80-lukujen Steissi herää henkiin valokuvissa
Lue lisää




Maestroja ja untuvikkoja - katso stand-up klubit ja keikat
täältä




Kiasmassa tutustutaan nykytaiteeseen maksutta erikoispäivinä
katso ilmaspäivät




Tämä näyttely sukeltaa ruokalähettien työhön ja olosuhteisiin
Lue lisää




Matka tähän suosittuun pizzaravintolaan on vaivan arvoinen
Tutustu




Cafe Korvari

Juha leipoo kaupungin parhaiksi kehutut korvapuustit 35 vuoden kokemuksella
Lue lisää




Uudistettu Kaisaniemenpuisto kerää kiitosta ja kehuja
Lue lisää




Punavuorelainen olutravintola vähentää hävikkiä tuoppi kerrallaan
Lue lisää




Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike
Lue lisää




Tästä rakastetusta kaupasta löytyy makeaa joka makuun
Lue lisää










Kerro kokemuksesi paikasta. Mistä pidit tai mikä on erityisesti mainitsemisen arvoista? *

(maks. 500 merkkiä)
(yhteystietoja ei julkaista, vain valinnainen nimimerkki)

Kuvavarmennus

Varmista laskutoimituksella, ettet ole robotti. / Make sure you are not a robot

captcha
Jos kuva on liian epäselvä tai päivitit puuttuvan tiedon, lataa uusi lasku klikkaamalla tästä (lomakkeen tiedot eivät katoa) Load new calculation by clicking here

* Pakollinen kenttä

Kiitos ehdotuksestasi! Stadissa.fi julkaisee sopivat ehdotukset sivulle.

Tarvitseeko paikan kuvaus mielestäsi muokkausta tai lisäystä? Kirjoita muokkaus-ehdotuksesi allaolevaan kenttään.

(maks. 1000 merkkiä)
(yhteystietoja ei julkaista)

Kuvavarmennus

Varmista laskutoimituksella, ettet ole robotti. / Make sure you are not a robot

captcha
Jos kuva on liian epäselvä tai päivitit puuttuvan tiedon, lataa uusi lasku klikkaamalla tästä (lomakkeen tiedot eivät katoa) Load new calculation by clicking here

* Pakollinen kenttä

Kiitos ehdotuksestasi! Stadissa.fi julkaisee sopivat ehdotukset sivulle.

Ehdota kuvaa tähän paikkaan. Huomioithan, että sinulla tulee olla oikeudet kuvaan ja sen julkaisemiseen.

(maks. 20 kuvaa ja 500 kilotavua)

Kuvavarmennus

Varmista laskutoimituksella, ettet ole robotti. / Make sure you are not a robot

captcha
Jos kuva on liian epäselvä tai päivitit puuttuvan tiedon, lataa uusi lasku klikkaamalla tästä (lomakkeen tiedot eivät katoa) Load new calculation by clicking here

* Pakollinen kenttä

Kiitos ehdotuksestasi! Stadissa.fi julkaisee sopivat ehdotukset sivulle.