12 tuumaa – Paneelikeskustelu suomalaisista levykaupoista
On totta, että internet on imaissut valtavan osan musiikin välityksestä ja monet tutut kaupat ovat lopettaneet toimintansa, mutta Suomessa erikoislevykaupoilla on edelleen vankka asema. Tunnelmaa, jutustelua ja päämäärätöntä selailua ei saa netistä. Monen levykaupan ja -divarin tiskin takana istuu vannoutunut musadiggari, jolle ammatti on elämäntapa.
Loppuvuodesta julkaistava 12 tuumaa -kirja kertoo tarinoita levykaupoista ja ihmisistä niiden takana. Vastaavaa teosta ei ole aiemmin julkaistu Suomessa. Kirjaa varten on tehty lähes 50 haastattelua ympäri Suomea, otettu uusia valokuvia ja kaivettu arkistomateriaalia. Moni pitkäänkin toiminut levykauppa dokumentoidaan nyt ensimmäistä kertaa.
Viime vuosien uutiset levykaupoista ovat olleet lähes yksinomaan negatiivisia, mikä sapettaa kauppiaita. “Tuntuu kuin suurta yleisöä manipuloitaisiin ajattelemaan, ettei levykauppoihin kannata enää mennä. Se on ihan perseestä”, sanoo eräs kirjaan haastateltu kauppias. Virallisissa myyntitilastoissa ei oteta huomioon kauppojen omaa maahantuontia eikä käytettyjen levyjen myyntiä, jotka ovatkin muodostuneet monen kaupan pelastukseksi.
Kirjan joukkorahoituskampanja käynnistyy perjantaina 11.9. Mesenaatissa, jonka kautta kirjan pystyy tilaamaan ennakkoon. Samana päivänä Helsingin Kirjasto10:ssä järjestetään paneelikeskustelu levykauppiaiden kanssa klo 19.
Paneeliin osallistuvat Jukka Nuutilainen (Tunnelin Levy), Erkka Kettunen (Fennica), Petri Pirtilä (Dis ’n Dat, Eronen, Digelius, Levykauppa Äx) sekä Petri Mauranen (Fresh Garbage Records).
Tunnelin Levy oli perustamisvuonnaan 1970 Suomen ensimmäisiä rockin päälle ymmärtäviä levykauppoja. Fennica muutti suomalaisten käsitystä käytetyistä vinyylilevyistä panostamalla levyn kunnon tarkkailuun. Petri Pirtilä johti aikoinaan Helsingin pienintä levykauppaa ja siirtyi sieltä Viiskulman legendojen avuksi, nykyään hän työskentelee Levykauppa Äxässä. Petri Mauranen avasi levykaupan Teurastamon alueella keväällä 2015, kun levyt olivat vallanneet makuuhuoneen ja hän joutui itse nukkumaan sohvalla.
Paneelin juontaa Juho Petteri Hänninen, joka on tuttu Fuck CD's –pienlevy-yhtiön sekä Tekken- ja LED Kakku-pienlehtien takaa.
http://bit.ly/12_tuumaa
Tapahtumapaikka / Venue
Tilaa tapahtumavinkit sähköpostiisi
Jaa valitsemassasi palvelussa:
Stadissa.fi tarjoaa vinkkejä vapaa-aikaan vuoden ympäri.
Voit vinkata mukaan tapahtuman tai uutisen Helsingin seudulta.
![]() |
Yli 600 parannusideaa kaupunkiin - äänestä suosikkisi toteutukseen |
![]() |
Pitbull sai lisäkonsertin Helsinkiin I'm Back -kiertueelleen |
![]() |
Tämä taianomainen valoteos ihastuttaa Kallion kirkossa |
![]() |
Yleisölle avattu 112-vuotiaan laivan sauna antaa pehmeät löylyt |
![]() |
Tämän leipomo-kahvilan karjalanpiirakoilla on EU-sertifikaatti |
![]() |
Konepajan näyttämö toi kiinnostavia toimijoita Vallilaan |
![]() |
Suosittu esitys tekee joukkuevoimistelun kääntöpuolia näkyväksi |
![]() |
Uusi slovariklubi vie 80- ja 90-lukujen diskotunnelmaan |
![]() |
Yrjönkadun uimahalli avautui pitkän odotuksen jälkeen |
![]() |
Tämä lavarunous-ilta on tiettävästi ainoa laatuaan koko maailmassa |
![]() |
Gallträsk on pieni talviparatiisi Kauniaisissa |
![]() |
Tällainen on paljon kehuttu pastaravintola Eerikinkadulla |
![]() |
Näyttävä lautailutapahtuma valloittaa Senaatintorin Alpit |
![]() |
Heurekan kympin torstai-illoissa sukelletaan tieteen maailmaan |
![]() |
Ilmaispäivinä maksutta moniin kulttuurikohteisiin ja museoihin |
![]() |
Alkoholittomien laatujuomien ensimmäinen myymälä Helsinkiin |
![]() |
Kaivopuiston uudistettu Mannerheim-museo kerää suosiota |
![]() |
Jennin taideteokset ihastuttavat somessa ja myyvät ympäri maailmaa |
![]() |
Tämä ikoninen blues-rock -yhtye saapuu kesäkuussa Suomeen |
![]() |
Stalinin vainojen tuhansien suomalaisten tarina näyttämölle |
![]() |
Suomalaisten juustomaku juontaa Sveitsistä, kertoo kauppias |
![]() |
Tämä julkisivu-illuusio vetää yleisöä Amos Rexin uuteen näyttelyyn |
![]() |
70- ja 80-lukujen Steissi herää henkiin valokuvissa |
![]() |
Maestroja ja untuvikkoja - katso stand-up klubit ja keikat |
![]() |
Kiasmassa tutustutaan nykytaiteeseen maksutta erikoispäivinä |
![]() |
Tämä näyttely sukeltaa ruokalähettien työhön ja olosuhteisiin |
![]() |
Matka tähän suosittuun pizzaravintolaan on vaivan arvoinen |
![]() |
Juha leipoo kaupungin parhaiksi kehutut korvapuustit 35 vuoden kokemuksella |
![]() |
Uudistettu Kaisaniemenpuisto kerää kiitosta ja kehuja |
![]() |
Punavuorelainen olutravintola vähentää hävikkiä tuoppi kerrallaan |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä rakastetusta kaupasta löytyy makeaa joka makuun |






































