Therapy? (Irl), Flesh Roxon
THERAPY? PALAA KLUBIKIERTUEELLE SYYSKUUSSA
Vaihtoehtorockia, punkia ja metallivaikutteita yhdistelevä Therapy? palaa Suomeen kolmen kaupungin klubikiertueelle syyskuussa.
Tänä vuonna 25-vuotisjuhlaansa viettävä Pohjois-Irlannin ylpeys nähdään Tampereen Klubilla, Turun Klubilla ja Helsingissä Nosturissa 17.-19. syyskuuta. Lämppärinä keikoilla nähdään kotimainen horror punk -yhtye Flesh Roxon.
Laulaja-kitaristi Andy Cairnsin, basisti Michael McKeeganin ja rumpali Neil Cooperin muodostama Therapy? nähtiin viimeksi Suomessa Rock The Beach -festivaalin yhteydessä kesäkuussa 2013 ja sitä ennen loppuunmyydyllä klubikeikalla syksyllä 2012.
Jo neljännesvuosisadan raskaan vaihtoehtomusiikin alalla vakaata kannatusta nauttinut bändi julkaisi maaliskuussa uuden albumin "Disquiet". Uusi levy jatkaa musiikillisesti vuonna 1994 julkaistun, kriitikoiden ylistämän "Troublegum" -albumin linjoilla. Mureita rock-melodioita ja tarttuvia kertosäkeitä pullistelevaa levyä on kuvailtu mestariteokseksi - kohteliaisuus, jota harvoille bändille suodaan pitkän levytysuran jälkeen.
Therapy? palaa Suomeen vahvempana kuin koskaan.
Ikäraja: ikärajaton
Aika: ovet klo 20:00
Anniskelualue (K-18)
Ovella peritään 3 euron eteispalvelumaksu käteisellä.
http://www.therapyquestionmark.co.uk
Tapahtumapaikka / Venue
Tilaa tapahtumavinkit sähköpostiisi
Jaa valitsemassasi palvelussa:
Stadissa.fi tarjoaa vinkkejä vapaa-aikaan vuoden ympäri.
Voit vinkata mukaan tapahtuman tai uutisen Helsingin seudulta.
![]() |
Yli 600 parannusideaa kaupunkiin - äänestä suosikkisi toteutukseen |
![]() |
Pitbull sai lisäkonsertin Helsinkiin I'm Back -kiertueelleen |
![]() |
Tämä taianomainen valoteos ihastuttaa Kallion kirkossa |
![]() |
Yleisölle avattu 112-vuotiaan laivan sauna antaa pehmeät löylyt |
![]() |
Tämän leipomo-kahvilan karjalanpiirakoilla on EU-sertifikaatti |
![]() |
Konepajan näyttämö toi kiinnostavia toimijoita Vallilaan |
![]() |
Suosittu esitys tekee joukkuevoimistelun kääntöpuolia näkyväksi |
![]() |
Uusi slovariklubi vie 80- ja 90-lukujen diskotunnelmaan |
![]() |
Yrjönkadun uimahalli avautui pitkän odotuksen jälkeen |
![]() |
Tämä lavarunous-ilta on tiettävästi ainoa laatuaan koko maailmassa |
![]() |
Gallträsk on pieni talviparatiisi Kauniaisissa |
![]() |
Tällainen on paljon kehuttu pastaravintola Eerikinkadulla |
![]() |
Näyttävä lautailutapahtuma valloittaa Senaatintorin Alpit |
![]() |
Heurekan kympin torstai-illoissa sukelletaan tieteen maailmaan |
![]() |
Ilmaispäivinä maksutta moniin kulttuurikohteisiin ja museoihin |
![]() |
Alkoholittomien laatujuomien ensimmäinen myymälä Helsinkiin |
![]() |
Kaivopuiston uudistettu Mannerheim-museo kerää suosiota |
![]() |
Jennin taideteokset ihastuttavat somessa ja myyvät ympäri maailmaa |
![]() |
Tämä ikoninen blues-rock -yhtye saapuu kesäkuussa Suomeen |
![]() |
Stalinin vainojen tuhansien suomalaisten tarina näyttämölle |
![]() |
Suomalaisten juustomaku juontaa Sveitsistä, kertoo kauppias |
![]() |
Tämä julkisivu-illuusio vetää yleisöä Amos Rexin uuteen näyttelyyn |
![]() |
70- ja 80-lukujen Steissi herää henkiin valokuvissa |
![]() |
Maestroja ja untuvikkoja - katso stand-up klubit ja keikat |
![]() |
Kiasmassa tutustutaan nykytaiteeseen maksutta erikoispäivinä |
![]() |
Tämä näyttely sukeltaa ruokalähettien työhön ja olosuhteisiin |
![]() |
Matka tähän suosittuun pizzaravintolaan on vaivan arvoinen |
![]() |
Juha leipoo kaupungin parhaiksi kehutut korvapuustit 35 vuoden kokemuksella |
![]() |
Uudistettu Kaisaniemenpuisto kerää kiitosta ja kehuja |
![]() |
Punavuorelainen olutravintola vähentää hävikkiä tuoppi kerrallaan |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä rakastetusta kaupasta löytyy makeaa joka makuun |






































