Mitra, pe 16.10.
Showtime klo 22:00
Sielukas Mitra on työstänyt omaa nimeään kantavaa debyyttialbumiaan reilun vuoden huipputuottaja Jukka Immosen johdolla. Ja nyt se on valmis ? kymmenen kappaletta sisältävä eheä poplevy. Artistille itselleen ensimmäinen oma pitkäsoitto on luonnollisesti erityisen merkityksellinen.
- Ensimmäisen levyn tekeminen on täynnä uusia kokemuksia ja ekoja kertoja. Luovan prosessin aikana koin olevani sekä voimakkaimmillani että haavoittuvimmillani, ja lopputulos onkin kuvaus tämänhetkisestä minuudestani. Jokainen levyni biiseistä on liikauttanut jotain oleellista sisälläni enkä malta odottaa, että kuulijat pääsevät tuntemaan minua kappaleideni kautta paremmin. Odotan myös sitä, että pääsen jakamaan ihmisten kanssa fiiliksiä uudesta levystä keikoilla, Mitra tunnelmoi.
Kappaleita Mitran debyyttilevylle ovat tehneet mm. Arto Tuunela, Iisa Pykäri, Eppu Kosonen, Mariska ja Hank Solo. Mitran esikoisalbumilta löytyvät kaikki hänen kolme singleään: Äkkisyvää, Kukka kaipaa valoa sekä Jotain pysyvää. Kuningas on neljäs single tänään perjantaina 21.8.2015 julkaistavalta albumilta. Oululainen Mitra Kaislaranta voitti Idolsin joulukuussa 2013.
Tapahtumapaikka / Venue
Tilaa tapahtumavinkit sähköpostiisi
Jaa valitsemassasi palvelussa:
Stadissa.fi tarjoaa vinkkejä vapaa-aikaan vuoden ympäri.
Voit vinkata mukaan tapahtuman tai uutisen Helsingin seudulta.
![]() |
Yli 600 parannusideaa kaupunkiin - äänestä suosikkisi toteutukseen |
![]() |
Pitbull sai lisäkonsertin Helsinkiin I'm Back -kiertueelleen |
![]() |
Tämä taianomainen valoteos ihastuttaa Kallion kirkossa |
![]() |
Yleisölle avattu 112-vuotiaan laivan sauna antaa pehmeät löylyt |
![]() |
Tämän leipomo-kahvilan karjalanpiirakoilla on EU-sertifikaatti |
![]() |
Konepajan näyttämö toi kiinnostavia toimijoita Vallilaan |
![]() |
Suosittu esitys tekee joukkuevoimistelun kääntöpuolia näkyväksi |
![]() |
Uusi slovariklubi vie 80- ja 90-lukujen diskotunnelmaan |
![]() |
Yrjönkadun uimahalli avautui pitkän odotuksen jälkeen |
![]() |
Tämä lavarunous-ilta on tiettävästi ainoa laatuaan koko maailmassa |
![]() |
Gallträsk on pieni talviparatiisi Kauniaisissa |
![]() |
Tällainen on paljon kehuttu pastaravintola Eerikinkadulla |
![]() |
Näyttävä lautailutapahtuma valloittaa Senaatintorin Alpit |
![]() |
Heurekan kympin torstai-illoissa sukelletaan tieteen maailmaan |
![]() |
Ilmaispäivinä maksutta moniin kulttuurikohteisiin ja museoihin |
![]() |
Alkoholittomien laatujuomien ensimmäinen myymälä Helsinkiin |
![]() |
Kaivopuiston uudistettu Mannerheim-museo kerää suosiota |
![]() |
Jennin taideteokset ihastuttavat somessa ja myyvät ympäri maailmaa |
![]() |
Tämä ikoninen blues-rock -yhtye saapuu kesäkuussa Suomeen |
![]() |
Stalinin vainojen tuhansien suomalaisten tarina näyttämölle |
![]() |
Suomalaisten juustomaku juontaa Sveitsistä, kertoo kauppias |
![]() |
Tämä julkisivu-illuusio vetää yleisöä Amos Rexin uuteen näyttelyyn |
![]() |
70- ja 80-lukujen Steissi herää henkiin valokuvissa |
![]() |
Maestroja ja untuvikkoja - katso stand-up klubit ja keikat |
![]() |
Kiasmassa tutustutaan nykytaiteeseen maksutta erikoispäivinä |
![]() |
Tämä näyttely sukeltaa ruokalähettien työhön ja olosuhteisiin |
![]() |
Matka tähän suosittuun pizzaravintolaan on vaivan arvoinen |
![]() |
Juha leipoo kaupungin parhaiksi kehutut korvapuustit 35 vuoden kokemuksella |
![]() |
Uudistettu Kaisaniemenpuisto kerää kiitosta ja kehuja |
![]() |
Punavuorelainen olutravintola vähentää hävikkiä tuoppi kerrallaan |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä rakastetusta kaupasta löytyy makeaa joka makuun |






































